Janne Peltokorpi sai Pihtiputaan seurakunnasta ensimmäisen vakinaisen työpaikkansa.
Pihtiputaan seurakuntaan saatiin vakinainen kanttori yli vuoden tauon jälkeen, kun Janne Peltokorpi (32) aloitti työnsä lokakuun alussa. Peltokorpi on lähtöisin Vantaalta, hänen isänsä on Sievistä ja vaimo Pihtiputaan naapuripitäjästä Haapajärveltä.
Peltokorven viisihenkinen perhe muuttikin helmikuussa Haapajärvelle. Janne Peltokorpi on huomannut, että työmatka on tuntunut aika mukavalta. Aiemmin Pihtipudas oli hänelle tuttu vain ohikulkupaikkana matkalla Helsingistä Ouluun ja Haapajärvelle. Nyt paikkakunta on näyttänyt hyvät puolensa.
– Täällä on kivat työkaverit ja seurakuntalaisten kanssa on ollut mukavia kohtaamisia. Tulkaa juttelemaan, tykkään tutustua ja olla lähellä seurakuntalaisia. Se on työn suola, ettei tarvitse aina urkuparvelta soittaa, vaan on vuorovaikutusta ja rupattelua.
Janne Peltokorpi on saanut hengellisen kotikasvatuksen lestadiolaisessa perheessä. Kirkkomusiikki ja hengelliset laulut ovat hänelle tuttua maailmaa. Kaksitoista vuotta vanhempi veli on myös kanttori, ja se vaikutti osaltaan uravalintaan.
Peltokorpi valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta vuonna 2017, ja sen jälkeen hän on tehnyt lyhyitä kanttorin sijaisuuksia. Pisin oli vähän yli vuoden pituinen.
Janne Peltokorpi kertoo, että valmistuneille löytyy aina jotain työtä.
– Kanttoreilla on kohtalaisen hyvä työllisyystilanne, ainakin parempi kuin papeilla. Varmasti monilla seuduilla on kanttoripulaakin, jos ne ovat kauempana isoista keskuksista, mutta Helsingin tai Kuopion seuduilla, joissa koulutetaan kirkkomuusikoita, ei ole varmaan työntekijäpulaa. Jossain kauempana voi olla seurakuntia, joissa ei ole saatu vuosiin täytettyä kanttorin paikkoja.
– Monissa paikoissa on haasteena, jos on yhdistetty seurakuntia ja työalue on hirveän suuri. Se ei ole kauhean mielekästä. Pihtiputaalla on hyvä systeemi, kun perustyö tapahtuu kirkolla ja joskus käyn Muurasjärvellä. Täällä on kuitenkin niin paljon ihmisiä, että porukkaa löytyy toimintaan.
Janne Peltokorpi palautti toimintaan seurakunnan lapsikuoron, joka ei ollut kokoontunut edellisen kanttorin Johanna Kinnusen lähdön jälkeen.
– Kuoroon tuli heti kymmenen lasta, mikä oli tosi kiva juttu. Innokkaita lapsia otetaan vieläkin.
Kirkkokuorossa on parikymmentä jäsentä. Uusi kanttori ilahtui huomatessaan, kuinka hyvin kuoro oli pitänyt pintansa, kun he olivat pystyneet kokoontumaan poikkeuksellisen hyvin korona-aikanakin.
Janne Peltokorpi lähti myös mukaan Hannu Inkeroisen johtamaan Avalon-kuoroon, jossa on seitsemän kuorolaista.
– Tykkään, että saan olla yhdessä kuorossa vain laulajana. Se on tosi virkistävää ja erilaista kuin olla pianon ääressä ja kuunnella muiden laulamista.
Peltokorpi arvioi, että työssä on monipuolisuutta ihan riittävästi, vaikka häämarssiksi toivottaisiinkin aina samat Mendelssohnit ja Prinsessa Ruususet.
– Ja kernaasti soitan nekin, ei puhettakaan, että nyrpistelisin niille. Hautajaisissa kanttori saa usein itse valita musiikin, mutta toki niissäkin on hyvä mennä aika tutuilla sävelmillä, joita ihmiset arvostavat.
Janne Peltokorpi kertoo, että hänellä on hirveän monta suosikkivirttä, mutta ensimmäisenä tulee mieleen virsi numero 7, ”Valmistu, Herran kansa”.
– Tykkään sen sävelmästä ja sanoista. Pidän tosi monista virsistä, joiden sävelmissä vuosiluvut alkavat 1500 tai 1600. Varmaan niissä viehättää sama mikä ihmisiä on viehättänyt kaikki nämä sadat vuodet. Ne ovat tosi inspiroivia urkurin näkökulmasta.
Peltokorpi on tyytyväinen tänä vuonna huollettuihin pääkirkon urkuihin.
– Niillä on mukavaa soittaa, kun ei ole hirveitä kolinoita ja epävireisyyksiä, että pitäisi vältellä joidenkin pillien soimista. Urut eivät ole suuret, mutta monikäyttöiset.