Autosuunnistuksessa tarvitaan kartanlukutaitoa, hyvä kuski, nopeita hoksottimia ja saumatonta yhteistyötä. Niillä pärjää jo pitkälle, mutta apua on myös maastoon soveltuvasta kalustosta ja lisävaloista, joita harrastajien mukaan ei koskaan ole tarpeeksi. 

 

Lakian ajot järjestettiin Kinnulassa viime lauantaina. Kilpailussa ajetaan eri luokissa, joista osa soveltuu vasta-alkajille. Korkeimmalla tasolla puolestaan kilpaillaan Suomen mestaruudesta. Laji on kiehtova ja poikkeaa monista muista autourheilulajeista muun muassa siinä, että kaiken kaluston tulee olla tieliikennekelpoista. Suunnistusreitit kulkevat kapeilla poluilla, hiekkakuopilla ja yksityisillä mailla, mutta myös muun liikenteen seassa yleisillä teillä. Nopeus on valttia, mutta ei itseistarkoitus. Liikenteessä noudatetaan lakeja ja liikennesääntöjä, ja sitä myös valvotaan kisan aikana.

Karttoihin piirrettyä reittiviivaa pyritään seuraamaan tarkasti. Reitin varrella on numerotunnuksin varustettuja suunnistusasemia – SM-reitillä niitä oli noin 100 – jotka näkyvät, kun aseman läpi ajetaan. Jokainen kadotettu asema on kymmenen aikaminuutin arvoinen virhe. Kilpailu on jaettu pisteväleihin, joille on annettu ihanneaika tai -nopeus. Kilpailu muodostuu useista pisteväleistä muodostuvista suunnistusjaksoista. Tarkimmat suunnistusosuudet esitetään itse tehdyillä 1:5 000-mittakaavan kartoilla. Kinnulan ja Lestijärven maastoissa kiemurtelevan reitin pituus oli lauantaina noin sata kilometriä, ja ihanneaika sen suorittamiseksi oli yhteensä 210 minuuttia, eli noin kolme ja puoli tuntia. 

– Todellisuudessa ihanneajat ovat aika tiukkoja, joten niihin harva yltää. Tärkeämpää onkin olla mahdollisimman tarkka ja kerätä kaikki tarkastuskyltit reitiltä. Tämä ei ole rallia, vaan tarkkuuslaji, kilpailunjohtaja Markku Välkkilä kertoo.

– Ei kannata seurata jälkiä, vaan luottaa omaan kartanlukuun. Joku toinen edellä on saattanut tehdä kohtalokkaan virheen.
Ihanneajan saa alittaa tai ylittää vain kymmenellä sekunnilla, jotta välttyy virheen tuomalta aikasakolta. 

Hiekkaiset kankaat ihanteellinen paikka

Välkkilä on Lapuan Urheiluautoilijoiden pitkäaikainen jäsen, ja hän on kilpaillut autosuunnistajana 70-luvun puolivälistä asti. Lajin suosio on hiipunut vuosikymmenten kuluessa, ja harrastajakaarti on ikääntynyt. 

– Tämä lienee ainoa laji Suomessa, jossa kilpailijat itse järjestävät SM-kilpailut, Välkkilä pohtii. 

Jos niin ei olisi, jäisivät kilpailut järjestämättä, hän kertoo. Nyt eri yhdistykset järjestävät osakilpailut eripuolilla Suomea. Neljästä osakilpailusta kolmen parhaan tulokset lasketaan. Samalla se antaa mahdollisuuden sille, että kilpailija voi myös itse olla järjestäjänä yhdessä kilpailussa, johon ei itse osallistu. Lapualta on Kinnulaan matkaa, mutta ajatus kilpailun järjestämisestä juuri täällä ei ollut sattumaa. Ensimmäistä kertaa autosuunnistuksessa kilpailtiin näillä seuduilla kaksi vuotta sitten, kun vastaava kilpailu järjestettiin Lestijärvellä.  Silloinkin reitti seikkaili samanlaisissa maastoissa. 

– Täällä on aivan ihanteelliset maastot lajia ajatellen, ja maanomistajien kanssa on saatu lupa-asiat sovittua erittäin hyvin, Välkkilä kertoo. 

Välkkilä on itse ollut Kinnulassa vain kilpailunjohtajana, mutta kertoo, että kilpailun järjestäminen vaatii ratamestarilta jopa parin kuukauden ajan taustatyötä. Tarkimmat suunnistuskuviot ajetaan ratamestarin tekemillä erikoiskartoilla. Jokaisen reittiin vaikuttavan kiven ja kannon tulee olla kartassa oikealla kohdalla. Ennen kilpailijoita radan ajavat läpi niin sanotut nolla-autot, jotka varmistavat reittien ja kylttien paikkaansapitävyyden.  

Haastetta on päivänvalossakin, mutta tehtävää vaikeuttaa merkittävästi hämärtyvä ilta – silloin maastossa on kaikki mahdollinen autoihin lastattu valoteho tarpeen polven korkeudella olevien tarkastusasemakylttien löytymiseksi. 

Hyvinkääläinen Pekka Virtanen ja janakkalalainen Jarno Laine odottelivat starttia lähtöpaikalla Kinnulan Parlamentin pihalla. Virtasen vastuualueena on kartanluku ja Laine puolestaan huolehtii autosta ja ajamisesta. SM-kisareitti selvitetään hyvällä yhteistyöllä ja tarkasti reittimerkit keräten. Pari ajoikin reitin muita tarkemmin ja sijoittui SM-luokassa neljänneksi.

Jälkipeli on koukuttavaa

Kinnulan Parlamentin pihalla Pekka Virtanen ja Jarno Laine valmistautuvat taisteluun SM-kisapisteistä.  Virtasen ura kartanlukijana alkoi lajin kokeilusta 70-luvun lopulla. Tavoitteellisempi harrastaminen alkoi 80-luvun alkupuolella. Virtasta voisi luonnehtia alan veteraaniksi, ja kokemusta palkintosijoiltakin on kahden pronssin verran.  

– Laji vie mukanaan. On mielenkiintoista verrata radan jälkeen omaa suoritusta tarkistuskarttoihin. Joskus osuma on pienestä kiinni, Virtanen kertoo. 

Kartanlukijan ja kuljettajan yhteistyö perustuu usein ajan tuomaan kokemukseen. Kun yhdessä on ajettu pitkään, oppii sekä neuvomaan, että vastaanottamaan ohjeita. 

– Hyvän kartanlukijan pitää hahmottaa reitti ja osata kertoa kuljettajalle ohjeet niin, että ne on helppo ymmärtää. Toisaalta hyvä kuljettaja osaa myös sopivassa paikassa sanoa, että hei, tuostakin pääsee, pitäsikö siitä mennä, Virtanen kertoo ja selvittää, että reitti perustuu ennen kaikkea mittaan ja muotoon. Hyvällä kartturilla on myös tuntumaa siihen, kääntyykö auto oikein ja ohjeiden mukaan. 

– Se on sellainen ”perstuntuma”. Pitää olla tarkkana ja tietää missä mennään. Viiden metrin suunnistusvirhe voi tarkoittaa kymmenen minuutin edestä virhepisteitä, hän kertoo. 

Kuljettajankin on hyvä ymmärtää karttaa. Juoksusuunnistuksen harrastamisesta on apua, sillä samat periaatteet pätevät, vaikka kulkupelinä onkin auto. Virtanen ja Laine ovat kilpailleet yhdessä kohta kaksikymmentä vuotta. 

– Olen ollut kartanlukijana monille kuskeille ja opettanutkin monia lajin pariin. Usein aloittaminen on helpompaa silloin, kun autossa on jo kokenut konkari, Virtanen kertoo. 

Harrastuksen aloittamiseksi ei tarvitse tehdä isoja investointeja, sillä noviiseille tarkoitetut radat voi ajaa lähes millä tahansa henkilöautolla. Etua on, jos alla on neliveto ja maavaraa, sekä tietenkin ne hyvät valot. Vaativuustaso kasvaa siirryttäessä luokkia ylöspäin, maastokin on haastavampaa ja esimerkiksi kiinnijäämisen riski voi kasvaa. Vakavammin lajia harrastavat varustelevat autojaan enemmän, ja yksi tärkeimmistä lisäominaisuuksista on tarkka ja helposti jalalla nollattava trip-mittari. 

– Jokaisella metrillä on väliä, eikä turhia virheitä ole varaa tehdä.