Mikä on varma kesän merkki? Ainakin viime vuosina se on ollut erään parikymppisen tyttösen saapuminen Kotiseudun Sanomien toimitukseen. Eli täällä sitä ollaan taas! Nyt tuntuu hyvältä.

Keväällä ei sen sijaan tuntunut aina niin kovin muikealta. Otsikon sanonta tuli minulle tutuksi kovan käden kautta.

Jos jollain oli käsitys siitä, että opiskelijaelämä on silkkaa diskovalojen vilkettä ja luennoilla nukkumista, joudun valitettavasti oikaisemaan. Kun tammikuun pimeinä aamuina raahautuu kahdeksan aikaan kirjastolle kirjoittamaan, lukee loisteputkien valossa  väsymyksestä kirveltävillä silmillä diskurssianalyysin teoriaa tai kiiruhtaa flunssaisena keuhkot tulessa englannin tunnille, tuntuu se aika elämältä.

Kun opiskelujen ohessa on vielä mukana kahdessa kirjaprojektissa ja ottaa kaverin kanssa ainejärjestölehden päätoimittajuuden vastuulleen, on kiirepaniikin ainekset kasassa.

Lopulta kaikesta kuitenkin selvittiin. Suoritukset ovat yksi toisensa jälkeen napsahtaneet rekisteriin, joten tutkinto on nyt kasassa.

En tiedä muuttuuko sitä juuri sen viisaammaksi, vaikka Jyväskylän yliopiston leimaaman paperin saakin käteensä, mutta on ainakin tuleville työnantajille mustaa valkoisella siitä, että on muutaman pilkun kohdalleen laittanut.

Työelämässä kuitenkin koulutustakin tärkeämpää taitaa olla kokemus. Sitä ollaan taas hankkimassa täällä Pihtiputaalla. On siis aika hengähtää syvään. 

Se ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö töitä painettaisi sata lasissa, mutta jonkinlainen rauha laskeutuu sisimpääni, kun pääsen pohjoiskeskisuomalaisiin maisemiin perheen pariin kirjoittamaan, kuvaamaan ja tekemään juttuja puttaalaisten ja kinnusten kanssa. Täällä on raikkaiden tuulien lisäksi ilmassa sellaista aitoutta ja lempeyttä, jota ei joka paikasta löydä.

Vaikka nykymenon perusteella voisi sanoa maaseudun olevan tuhoon tuomittu, minä en menetä uskoani. Ehkä meidän aikanamme muutetaan kaupunkeihin ja maaseudun elämä hiljenee, mutta vielä jossain vaiheessa ihmiset alkavat kaivata maalle. Täällä  on nimittäin jotain hyvin arvokasta. Kosketus luontoon ja toisiin ihmisiin.

Ehdin hieman matkustella ennen töiden alkua, kun kävin Italiassa. Sinnekään ei tarvitse enää kaihota, sillä lämpöä riittää ja gelatoa saa, kunhan tassuttelee supermarketin pihaan jäätelökojulle.

Lupauksia tehdään vuoden alussa, mutta minä  vannon nyt suven alulla, että kiire ja stressi ovat pannassa seuraavat kuukaudet.

Luvatkaa tekin se itsellenne. Täällä on hyvä olla.