Tasan kaksi viikkoa sitten alkoi oikea vanhan kansan joulunvietto, kun Tuomas vietti nimipäiviään. Silloin oli myös talvipäivänseisaus, jonka jälkeen vuorokauteen on saatu melkein puoli tuntia lisää valoisaa aikaa.

Perimätiedon mukaan aurinko aloittaa talvipäivänseisauksena pesäpäivänsä, jotka kestävät jouluaattoon saakka. Auringon pesäpäiviä on liitetty myös juhannukseen, jonka tienoille osuu kesäpäivänseisaus.

Joulun alla viestimiä seuratessa tuli mieleen, kuinka paljon enemmän suomalaisilla riittääkään puhumista talvipäivänseisauksesta verrattuna sen kesäiseen vastineeseen.

Ylen Radio Jyväskylän toimittaja mainitsi jopa erikseen talvipäivänseisauksen tarkan kellonajan, joka oli 12.44. Hetki tuntuu olevan niin odotettu, että pitäisikö järjestää minuutin hiljaisuus koko valtakunnassa seisauksen koittaessa?

Kovasti tuntui aihe kiinnostavan myös Facebookissa. Moni kävi iloitsemassa Tuomaan-päivän aikana siitä, että pimeys saadaan taas ennen pitkää kukistettua.

Sitä en muista, että kesäpäivänseisaus aiheuttaisi läheskään samanlaista intoa viestittelyyn. Se menee ohi melkein huomaamatta juhannushulinoiden keskellä, sillä valoahan on muutenkin yltä kyllin viikkokausia molemmin puolin kesäpäivänseisausta.

Toki nyt on vastaavasti pimeää vielä pitkään, vaikka valoa kohti mennään. Ihmisille riittää kuitenkin pienikin lisäpilkahdus valkeutta toivon herättämiseksi, ja siksi jaksetaan puhua kukonaskelta pitemmästä päivän tapanina ja talven selän taittumisesta Heikin-päivänä, vaikka aika vähissä valo on vielä parin viikon päästäkin.

Pohjoisen maan asukkaina olemme luonnostaan tottuneet puolivuotisrytmiin. Varsin kuvaavaa on se, että valoon päin kulkevaa alkuvuotta on sanottu isännän puoleksi ja juhannuksen jälkeistä vuotta rengin puoleksi.

Ehkä olen itsekin vanhemmiten tuntenut enemmän tuon rytmin vaikutuksia, vaikka en olekaan mikään kaamosmasentuja.

Lapsuus- ja nuoruusvuosinani vuodenajoilla ei ollut merkitystä. Ulkona oltiin aina. Syysiltoina oli hirveän jännää ajella naapurin poikien kanssa rinkiä pyörillä pimeillä lähiteillä ja laulaa Chirpy Chirpy Cheep Cheepiä.

Talvi taisi olla jopa vielä hauskempi vuodenaika kuin kesä. En tiennyt parempaa harrastusta kuin laskea kavereiden kanssa pulkalla pimeässä kilpaa jyrkkää mäkeä rantaan. Kirjoitin kansakoulussa niin monta pulkka-aiheista ainetta, että opettaja varmaan kyllästyi.

Mutta kyllä päivien piteneminenkin sopii minulle oikein hyvin. Olenhan kuitenkin kaksonen ja kesän lapsi.