Uutiset Juha Kivinen

Ensimmäinen Mummofestivaali levitti hyvää tuulta

Pihtiputaan ensimmäinen Mummofestivaali oli monipuolinen ja hauska, pullantuoksuinen tapahtuma. Festivaali oli laajennettua jatkoa pitkin 2010-lukua järjestetyille Hyvän tuulen messuille.

Pihtiputaan Mummon manageri Elina Mäkinen sai huokaista tyytyväisenä festivaalipäivän päätteeksi.

– Laskettiin shottilaseja, niitä oli vajaa kolmesataa ja kaikki ovat menneet. Aina kun jotain järjestetään ensimmäisen kerran, täytyy varautua henkisesti myös siihen, että ihmiset eivät löydä sinne, mutta kun sana kiirii ja ymmärrys kasvaa, niin se poikii aina enemmän.

Viitasaarella asuva Elina Mäkinen kertoi miettineensä rakkaita naapureitaan ajellessaan aamulla Pihtipudas-saliin.

– Ymmärrättekö pihtiputaalaiset, miten hienoa porukkaa olette. Olen aina ollut avoimesti vähän Pihtipudas-fani, ja olen täällä asunut ja yrittänytkin. Tällaiset asiat tapahtuvat yhdessä eri ihmisten kanssa. Niitä ei kukaan pysty tekemään yksin.

– Pihtiputaalla ihmiset lähtevät mukaan tämmöisiin asioihin. Vaikka minäkin olen ikään kuin vieraan maan kansalainen, en ole ikinä kohdannut mitään sellaista, etteikö pääsisi mukaan tai olisi jotenkin sisäänpäin lämpiävää. Onhan se ihan mieletöntä, että kunta ja aktiiviset pihtiputaalaiset yhdistykset lähtevät mukaan tämmöiseen.

Elina Mäkinen halusi kiittää erityisesti kunnan tukea.

– Täällä asiat tapahtuvat hyvin lutvakkaasti, eikä tarvitse hirveästi byrokratian rattaissa pyöritellä. Mutkatonta, jouhevaa ja mukavaa yhdessä touhuamista. Järjestelyporukassa ovat olleet mukana myös Riitta Höykinpuro ja Kati Laine-Rissanen, ja heidän apunsa on ollut kultaakin kalliimpaa. Lisäksi LC Emmit ovat lähteneet hymy huulilla puurtamaan pitkää päivää operettikahvituksiin asti, Elina Mäkinen kehui.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>