Perhossa Korpelan kylällä asuva Eila Linna työskentelee Kinnulassa sosiaalityöntekijänä. Edestakaiselle työmatkalle tulee pituutta 60 kilometriä. 

— Jännitystä piisaa. Tiessä on valtavia kuoppia. Jotkut oppii muistamaan, mutta aina tulee uusia. Autosta menee iskareita ja niin sanottuja koiranluita, Eila Linna kertoo.

Kesän ja syksyn kurakeleillä ajo on ollut hankalaa. Pakkanen on välillä kovettanut tienpinnan, mutta lämpö ja sateet ovat sulattaneet sen usein liukkaaksi, jossa auto lähtee helposti liiraamaan. Tienhoidossakin olisi parantamisen varaa. Tietä lanataan aika harvoin. Ja silloin kun lanataan, vain pinnasta. Montut eivät peity kunnolla, vaan ovat muutaman päivän kuluttua ennallaan. Eila Linna toivoo, että tie saataisiin päällystettyä.

— Se helpottaisi hirveästi työmatkaa.

— Sitä olen miettinyt, että en tiedä, onko missään muualla näin huonokuntoista kahden kuntakeskuksen välistä tietä. Kun ajelee Pohjanmaalla, kyllä siellä ovat kaikki kuntien väliset tiet päällystettyjä. Kuljettaja saa olla tarkkana Perhon ja Kinnulan välisellä korpitaipaleella muutenkin kuin huonon tien vuoksi.

— Kerronpa erään päivän. Ajoin ensin töihin tullessani pyyn päälle. Se kuoli. Kohta huuhkaja lensi kohti tuulilasia. Sain jarrutettua, etten ihan törmännyt siihen. Paluumatkalla hirvi juoksi edestäni tien yli. Jännitystä piisaa, kun huomio kiinnittyy sekä huonoon tiehen että eläimiin.