Päästä vedettyä Heikki Jämsén

Hyvä kone menee hukkaan pasianssissa

Ikäihmisten tietokoneita kohtaan osoittamat jyrkän kielteiset asenteet ovat lientymässä.

Seniorisurffaus houkutteli Pihtiputaan kirjastoon niin paljon väkeä, että järjestäjät yllättyivät. Tapahtuman tarkoituksena oli tutustuttaa ikäihmisiä kaiken sorttisiin digilaitteisiin ja niiden mahdollisuuksiin, mutta samalla madaltaa tarjolla olevien käyttökoulutusten osallistumiskynnystä.

Vierasjoukkoon mahtui useampi tuttu, joka vielä muutama vuosi sitten vakuutti tiukasti, ettei aio tietokoneeseen koskea koskaan, puhumattakaan siitä, että erehtyisi hankkimaan verenpainepillerin rinnalle digitaalisen tabletin tai korvaamaan kaiken tarvittavan palvelun antaman Nokian kolmekolmekympin uudella älykännykällä.

Vastarinta on murtunut. Kirjastossa ärripurrit kiltisti muiden joukossa seurasivat laite-edustaja Ilpo Purasen esittelyä ja tapahtuman vetäjän Juha-Matti Hannukaisen rohkaisevaa sanomaa siitä, kuinka digitaalisten laitteiden kanssa pääsee parhaiten sinuiksi käyttämällä ja kokeilemalla. Koneita ei poropeukalokaan saa rikki näppäimillä tai hiirellä. Pudottamalla kyllä.

Tietokoneen opettelussa noustaan kisällistä mestariksi samoja portaita kuin kaikessa muussakin oppimisessa.
Jatkuvan kertaamisen avulla aluksi täydeltä heprealta vaikuttavat käyttöohjeet alkavat avautua. Pian taito pureutuu läpi paksuimmankin otsaluun ja valuu päästä selkäytimeen muuttuakseen lähes automaattiseksi.
Ja hups, jossain vaiheessa ikäihminen huomaa, että koneesta irtoaa kaikenlaista hyödyllistä.

Tietokoneen avulla voi rakentaa itselleen kokonaan uuden sosiaalisen verkoston, osallistua keskusteluihin, ottaa kantaa, tilata passin, varata matkaliput ja majoitukset, saada taustatiedot kohteista, valokuvata, tehdä elokuvia ja shoppailla.

Ai niin. Meinasi unohtua. Voihan sillä myös soittaa, lukea lehdet, maksaa laskut, suunnistaa, löytää marja- ja sienipaikat. Eikä tässä vielä kaikki. Jos rahat ovat loppu, koneen välityksellä voi ottaa lainan. Vain mielikuvitus on rajana.

Tietokoneiden hinnat vaihtelevat. Valtavilla mainosbudjeteilla brändätyt muotituotteet ovat hintavia, mutta jo ihan kohtuullisella sijoituksella saa toimivan laitteen, jonka ominaisuudet liikkuvat kokonaan toisissa sfääreissä kuin 35 vuotta sitten markkinoille tulleen Commodore 64:n, ensimmäisen todellisen kotitietokoneen.
Hankitun digilaitteen ominaisuuksiin kannattaa tutustua.

Vaatimattominkin nykyverme on liian hyvä pelkkään pasianssiin.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>