Suomi pärjää monilla mittareilla hyvin, mutta niinköhän kolkuttelisimme kärkisijoja, jos maita laitettaisiin paremmuusjärjestykseen palvelutason ja palvelujen joustavuuden perusteella.

Itsepalvelu rynni liike-elämään 1970-luvulla. Ensimmäiseen aaltoon nousivat huoltoasemat. Henkilökunta vähennettiin minimiin ja asiakas sai laskea jo kadonneilla Esso-asemilla tiikeriä tankkiin omatoimisesti.

Itsepalvelu valloitti pian ruokakaupat, tavaratalot ja lounasravintolat, joiden suosio kasvoi, kun kodeissa siirryttiin einesten käyttöön ja perinteisesti valmistetun ruoan maku unohtui.

Nyt asiakas saa rauhassa vaellella kauppojen pitkien tavarahyllyjen välissä etsimässä haluamaansa. Apua joutuu kysymään muilta kohtalotovereilta, koska henkilökunta istuu kassakoneiden takana.

Lähes kaikissa tienvarsiravintoloissa maksava asiakas hoitaa tehtäviä, jotka ennen kuuluivat henkilökunnalle; annostelee itse ruokansa, tilittää sen kassalle ja kiikuttaa pöytään, jonka joutuu ensin raivaamaan ja pyyhkimään servetillä muruista ja kastiketahroista.

Aterian päätyttyä kylläinen kansalainen kerää astiansa ja vie ne ylilastattuun keräilypisteeseen. Olisi toimivuuden kannalta järkevää, että vieras toisi astiat keittiöön asti ja lataisi ne samantien pesukoneeseen.

Valtionhallinto on ollut etunenässä totuttamassa ihmisiä palvelun puutteeseen. Valtaosa suomalaisista ei saa virastojen suurilukuiselta henkilöstöltä henkilökohtaista palvelua muualla kuin asutuskeskuksissa tai kohtaamalla virkailijan tietokoneruudun välityksellä.

Hyvän palvelun ajat muistetaan Muurasjärven eläketalolla. Sinne perustettiin hyvinvointia edistävä palvelupiste Toukola, joka yrittää kääntää suuntaa ja tuoda palveluja lähelle ihmistä. Toukolassa voi hoitaa lastenneuvolakäynnit, tavata kodinhoitajan, seniorineuvojan, kampaajan, eri lajin hierojia ja jalkahoitajan.

Pitäisikö asenne palveluun miettiä yleisemminkin uudelleen. Hyvä asiakaspalvelu tuo työpaikkoja ja on yksi keino menestyä.