Pääkirjoitus Heikki Jämsén

Hyvän kunnon etsijä voi mennä metsään

Metsävarannoltaan maailman vauraimpiin kuuluvat suomalaiset listataan verenpainelääkkeiden suurkuluttajiin. Näin ei tarvitse olla. Sydän- ja verisuonisairauksien ehkäisemiseksi kannattaa keventää ruokalautasta ja mennä metsään.

Metsäntutkimuslaitoksen tuoreen selvitysten mukaan jo viiden minuutin oleskelu metsässä kohottaa mielialaa ja kaksikymmentä minuuttia puiden siimeksessä riittää laskemaan verenpainetta. Vastaavanlaisia tuloksia on saatu muuallakin. Metsän äänimaiseman ja havumetsien tuoksujen on havaittu hoitavan kehoa ja mieltä.

Jo viisi tuntia kuukausittain rauhallista liikuntaa lähiluonnossa kohentaa kuntoa ja mielialaa ilman rehkimisen tunnetta. Metsässä liikkumisen paras puoli on se, että terveyttä vahvistavaa luontoliikuntaa tulee harjoitettua kuin huomaamatta.

Uusimpien tutkimusten mukaan kunto paranee kohisten pienilläkin liikuntamäärillä. Puoli tuntia liikuntaa päivässä pitää lihakset ja hengityselimet kunnossa ja auttaa painonhallinnassa. Laiskaa liikkujaa rauhoittaa havainto, että päivittäisen puolituntisen liikunta-annoksen voi kerätä monessa erässä vaikka mattoja piiskaten, portaita nousten ja lyhyet matkat kävellen. Liikunta luonnistuu myös televisioruudun ääressä.

Eletään talviliikunnan parasta aikaa. Lunta on riittävästi, jotta kuntien ja urheiluseurojen kunnostamat ladut ja luistelupaikat on saatu huippukuntoon. Paras kiitos ylläpitäjille on ottaa tarjonta ahkeraan käyttöön.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>