Pääkirjoitus Heikki Jämsén

Jo toinen kuiva kesä jouduttaa ja verottaa

Heinäkuun kuivuus ja lämpö ovat jouduttaneet viljakasvien valmistumista, mutta heikentäneet erityisesti kevätviljojen ja erikoiskasvien vielä alkukesällä lupaavilta vaikuttaneita satonäkymiä. Kuivuuden vuoksi myös tämän alueen karjatiloille tärkeän nurmirehun määrä on jäämässä heikoksi.

Keski-Suomessa kesä- ja heinäkuun sademäärät ovat olleet pieniä ja maastot ovat ritisevän kuivia. Jo viime kesä oli ennätysmäisen sateeton. Monella oman kaivon varassa oleva talous kärsi viime syksyn ja talven aikana vesipulasta. Edessä on sama tilanne, jos sateita ei loppukesän aikana saada.

Olennainen osa kesän sääkeskustelua on ollut ilmastonmuutos. Suomalaisista puolet pitää käytävää ilmastokeskustelua tarpeellisena herättelynä pikaisiin toimiin. Iso osa kansalaisista on toista mieltä. Kaksi viidestä eli 39 prosenttia arvioi ilmastonmuutoskeskustelun olevan tarpeetonta vouhotusta ja hysteriaa ilman realismia.

Kriittisimpiä keskusteluun ovat 41-60-vuotiaat. Heistä puolet pitää keskustelua vouhotuksena ja hysteriana. Sen sijaan enemmistö alle 30-vuotiaista ja yli 60-vuotiasta pitää keskustelua tarpeellisena. Selvityksen teki Kunnallisalan Kehittämissäätiö KAKS.

Olipa ilmastonmuutoksesta ja sen syistä mitä mieltä tahansa, hiilijalanjäljen pienentämisestä ei ole ympäristölle ainakaan haittaa.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>