Jokivarren Kunkku hallitsi Hiekassa ravattujen Kinnulan paikallisravien päälähtöä suvereenisti. Antti Ojanperä raivasi Kunkulla takaa väylän kärkeen ja ori piti asemansa helponnäköisesti maaliin saakka.

Lähtö oli pihtiputaalaisten juhlaa. Kakkoseksi tuli Jaana Aholan ja Juha Lamminniemen Lassikko ja kolmas oli Santtu Raitalan ohjastama Lento-Siretta. Palkinnoille pääsi myös Jutta Ihalaisen Veisker.

Kinnulalaisvoitosta vastasi Pekka Urpin omistama UP Sultan, jonka rattailla ei Keijo Hakalalla ollut vaikeuksia. Toisin kävi ykköslähdössä Steffi Beyoncen kanssa. Jo lämmityksessä hermostunut hevonen sortui lähdössään pitkään laukkaan ja ryntäsi radalta poistuessaan läpi aitauksen.

Kinnulalaisten Kirsti ja Rauno Rekosen omistama Taksrok otti neljännessä lähdössä kakkossijan Jouko Tarvaisen ohjastamana. Voittaja oli Valtrauksen Tähkä Santtu Raitala rattaillaan.

Antti Ojanperä ja Santtu Raitala nappasivat Hiekassa kumpikin kaksi voittoa.

Santtu karautti vielä illaksi Seinäjoelle ja ajoi siellä sijat 3, 4 ja 5. Maanantaina tuli voitto ja kolmossija Kuopiossa. Antti ja puttaalaistamma Sahara Snow White olivat Sorsasalossa lähtönsä kolmosia.

Tulokset, I. Lähtö: 1. Capehill’s Divine / Harri Kotilainen 22,6, 2. Make It Snappy / Eeva Naukkarinen 22,5, 3. Don Mercius / Antti Ojanperä 21,5, 4. I’m Honey Heel / Kari Torppa 23,1, 5. Exotic Linda / Olli Pekkarinen 23,4, 6. San Express / Jukka Lievonen 23,5, 7. Bluesman Pee / Arto Kynnäs 23,9, 8. Whitecharm Oscar / Santtu Raitala 24,2.

2. Lähtö: 1. Valtran Tähti / Juhani Heikkinen 39,0, 2. Räppäri S.K. / Nanto Palmroos 39,7, 3. Virginia Lax / Arto Kynnäs 38,3, 4. Tirehtööri / Timo Ylitalo 40,5, 5. Mintino / Pertti Manninen 41,2, 6. Kuu-Mimmi / Harri Kotilainen 44,4, 7. Issakan Maya / Santtu Raitala 46,7, 8. Agnetha / Tiina Ahokas 49,1, 9. Veli-Tähti / Vesa Vehviläinen 56,1.

3. Lähtö: 1. Lazzaro / Nanto Palmroos 21,4, 2. Bertha Ball / Harri Kotilainen 21,7, 3. Flashback / Teppo Viskari 21,2, 4. Singel Fey / Timo Ylitalo 23,8, 5. Milan Primus / Tiina Ahokas 21,7, 6. Sunrise Serena / Hanna Laitinen 24,2.

4. Lähtö: 1. Valtrauksen Tähkä / Santtu Raitala 38,1, 2. Taksrok / Jouko Tarvainen 38,4, 3. Eto-Kiärä / Keijo Hakala36,9.

5. Lähtö: 1. Anton Von Bentz / Santtu Raitala 18,4, 2. Harmony Heel / Keijo Hakala 20,2, 3. Pietrosin / Henrik Palmroos 18,9, 4. Hurricane Wendee / Vesa Vehviläinen 21,3, 5. Shining Sofie / Hanna Laitinen 20,7.

6. Lähtö: 1. Up Sultan / Keijo Hakala 20,5, 2. Better in Time S / Matti Riipinen 20,0, 3. Thunder Joy / Harri Kotilainen 20,6, 4. Reginasine / Hanna Laitinen 22,6, 5. Midsummer Flame / Teppo Viskari 23,6, 6 Ermines / Timo Ylitalo 24,0.

7. Lähtö: 1. R.R. My Press / Antti Ojanperä 20,4, 2. Heart Throb Boy / Matti Partanen 20,0, 3. Jasmin Price / Arto Kynnäs 21,0, 4. Palle Fager / Harri Kotilainen 19,8, 5. Ofelia Croft / Keijo Hakala 20,6, 6. Super Sweet / Juhani Heikkinen 21,6 7. Troubadour Kemp / Harri Tollola 21,2.

8. Lähtö: 1. Jokivarren Kunkku / Antti Ojanperä 28,7, 2. Lassikko / Keijo Hakala 29,5, 3. Lento-Siretta / Santtu Raitala 31,3, 4. Veisker / Jutta Ihalainen 29,8, 5. Lahjuksen Tiitus / Aulis Myllylahti 31,5, 6. Loukon Lotta / Harri Kotilainen 34,8.