Juotavaksi tarkoitettu verkostovesi täytyy keittää ennen käyttöä Liitonmäen sekä Korppisen vesijohtoverkostojen alueella.

Peseytymiseen voi edelleen käyttää keittämätöntä vettä

Ottamoilta verkostoon lähtevästä vedestä on 25. marraskuuta otetuissa näytteissä löytynyt koliformisia bakteereita. 

E.coli-bakteereita näytteissä ei ollut, mutta suolistoperäisten enterokokkien tulos ei ole vielä valmistunut. 

Koliformiset bakteerit ovat merkki siitä, että vesi on todennäköisesti saastunut pintavedellä, jolloin riski taudinaiheuttajien esiintymiseen verkostovedessä on kasvanut. Tällä hetkellä ei ole tiedossa, että verkostovesi olisi aiheuttanut vatsatautiepidemiaa.

Verkostoveden klooraus tullaan aloittamaan mahdollisimman pian.

Juotavaksi tarkoitettua verkostovettä on kleitettävä keittää vähintään viiden minuutin ajan.

Ympäristöterveysvalvonta ottaa lisänäytteitä vedenottamolta ja verkostosta 27.11.2019. Lisätietoa 25.11. otetusta näytteestä saadaan huomenna ja 27.11. otetuista näytteistä perjantaina 29.11.