Päästä vedettyä Krista Herranen

Kaiken maailman turhia huolia

HJK voitti Suomen cupin sekä miesten että naisten sarjassa. Onnitteluna Suomen palloliitto myönsi miesten joukkueelle 50 000 euron palkintosumman ja naisten joukkueelle 10 000 euroa.

Suomalaisessa työelämässä naisen euro on 90 senttiä, kun pois pyyhitään sellaiset turhat eroavaisuudet kuin miesten korkeammat asemat työpaikoilla ja naisten pitämät äitiyslomat.

Täsmälleen samasta työstä maksetaan naiselle 10 prosenttia vähemmän palkkaa.

Sehän nyt on oikeastaan aika pieni ero, kun Palloliitolla naisen euro on 20 senttiä. Eli ei sillä oikeastaan ole mitään merkitystä.

Onhan eduskunnassakin todella tasa-arvoista, kun kansanedustajia on noin puolet ja puolet ja meillä on ollut naispresidentti. Onpa meillä nähty jo naisenemmistöinen hallituskin. Onneksi sentään tuli hallituskriisi ja palautti voimasuhteet oikealle tolalleen.

Ja mikä tärkeintä, eihän eduskunnan valta onneksi enää ole niin suuri, talouseliittihän täällä sanelee maailmantolan ja siitä seuraavat pakolliset päätökset.

Suomalaisten pörssiyhtiöiden toimitusjohtajista naisia on 5 prosenttia ja niiden johtoryhmissä 20 prosenttia on naisia.

Mutta eihän hameväen minnekään talouselämän huipulle kannattaisi edes suunnata, se kun vie aikaa kynsien lakkailulta ja ruoanlaitolta.

Todella kylmää ja tunteetonta sellainen oman edun tavoittelu muutenkin.

Eikä tasa-arvoelimissä näy juuri miehiä, koska onhan se nyt loogista, että naiset päättää tasa-arvoa koskevista asioista, hehän tietävät kaiken!

Peruskoulun päättävistä pojista joka kahdeksas ei osaa lukea, mutta eihän se haittaa, kun ne kasvettuaan menevät kuitenkin jonnekin rakennustyömaalle kaivamaan kuoppia.

Erotilanteessa isän mahdollisuudet lapsen huoltajuuden suhteen ovat heikot, mutta koska heillä ei ole maitorauhasia, se on varmastikin ihan oikein.

Asunnottomista ja syrjäytyneistä suurin osa on miehiä, mutta eihän sellaiset ihmiset nyt ketään kiinnosta muutenkaan.

Viime perjantaina vietettiin Roosa nauha -päivää, jonka avulla pyritään lisäämään tietoisuutta rintasyövästä. Vaikka kampanja on vaaleanpunainen, se ei tarkoita, etteikö miehetkin sairastuisi kyseiseen vakavaan sairauteen.

Kun raaputtaa pintaa syvemmälle, huomataan, että me kaikki olemme ihmisiä. Se ei silti poista sitä faktaa, että yhteiskunta kohtelee eriarvoisesti sekä naisia että miehiä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>