Pääkirjoitus Heikki Jämsén

Kannattaa olla aloitteellinen ja miettiä ajoitusta

Herrojen kiireet ovat tunnetusti hitaita, mutta vastakkaisiakin esimerkkejä löytyy.

Pihtiputaan vanhusneuvosto pohti viime toukokuun kokouksessaan terveyskeskuksen ja apteekin kohdalla Asematien ylittävän suojatien turvallisuutta ja päätyi esittämään sille liikennevaloja vanhusten ja muidenkin tietä ylittävien turvaksi.

Kannanotto toimitettiin kunnanhallitukselle 15. elokuuta. Hallitus pyysi teknistä lautakuntaa selvittämään asian. Hämmästys oli suuri, kun lautakunta päätti vain vähän yli kuukautta myöhemmin sijoittaa suojatien kohdalle havainnevalot, jotka varoittavat autoilijoita tielle astuvista jalankulkijoista tai tietä ylittävistä pyöräilijöistä. Tehokkaiksi todetut valot ovat olleet paikoillaan runsaan viikon.

Tässä lehdessä kerrotaan, miten Pihtiputaan kunnanhallitus kokoontuu pitkästä aikaa eri kylillä. Kierros alkoi Suvannonlahdessa ja jatkuu marraskuussa Alvajärvellä. Loppuvuonna hallitus käy vielä Muurasjärvellä, Elämäjärvellä ja Korppisella.

Kuntalaisille tiedoksi, että nyt kannattaa olla aloitteellinen ja niputtaa yhteen kaikki kuntaan yleisesti ja omaan lähipiiriin erityisesti liittyvät parannusehdotukset jo siksi, että kunnallisvaalit käydään ensi huhtikuussa. Demokratiaan kuuluu, että päättäjät kuuntelevat äänestäjiä vaalien alla tavallista tarkemmalla korvalla.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>