Kinnulassa perustettu sisäilmatyöryhmä laittoi tuulemaan ja kysyi käyttäjiltä, millaista ilmaa kunnan kiinteistöissä hengitetään. Kysely koski kouluja, terveyskeskusta, kunnantaloa, vanhainkoti Kotipihaa ja päiväkoti Silkkilinnaa. Tuloksista kerrottiin tiedotustilaisuudessa maanantaina 6. toukokuuta.

Kyselyn perusteella lisäselvityksiä tehdään kesän aikana koulukeskuksen kiinteistöissä kirjasto mukaanlukien, mutta myös Kotipihassa.

Nurmelan koulun merkittävimmät työympäristöhaitat ovat melu ja kuiva, tunkkainen ilma. Oireina on yskää, kurkku-, nenä- ja silmäoireita. Henkilökunta kokee tavanomaista enemmän päänsärkyä, väsymystä ja iho-oireita. Oppilailla oireet olivat samanlaisia ja niitä koettiin kaikissa kysytyissä oireryhmissä tavanomaista enemmän.

Tulos viittaa siihen, että sisäilmaa heikentävät tekijät voivat olla eri osissa rakennusta erilaisia, eikä kosteusvaurioiden mahdollisuutta voi sulkea pois. Oireita voivat aiheuttaa myös kuitu- ja pölyhaitat sekä ilmanvaihdon puutteet.

Yläkoulun puolella vastaajilla esiintyi tavanomaista enemmän allergista ihottumaa ja astmaa, jotka voivat vaikuttaa oireilun määrään lisäävästi.

Henkilökunnan ilmoittamista haittatekijöistä mikään ei ylittänyt 40 % viiterajaa, mutta vastauksissa ilmoitettiin poikkeavan paljon meluun, havaittavaan pölyyn ja likaan, hajuihin sekä tunkkaiseen ja kuivaan ilmaan liittyviä havaintoja.

Käyttäjillä esiintyi tavanomaista enemmän iho-oireita sekä yskää ja kurkun, nenän ja silmien oireita sekä yleisoireina päänsärkyä ja väsymystä. Oppilaiden kyselyn tulos tuki henkilöstön kyselytulosta. Oppilailla ilmeni oireilua tavanomaista enemmän kaikissa oireluokissa. 

Tulosten perusteella pidetään mahdollisena, että rakennuksessa on paikallisia kosteus- ja mikrobivaurioita.

Koulujen rakenneteknisten kuntotutkimusten suunnittelu on aloitettu. Näytteitä kouluilla otetaan kesän aikana. Lisäksi teetetään ilmanvaihdon puhdistus, mittaukset ja säätö.

Vastaavia toimia tehdään kesän aikana Kotipihassa.

Terveysasemalla ongelmia tuottaa rakennuksen vanhemman ja uudemman osan rajapinta. Toimia terveysaseman kohdalla mietitään. 

Kunnantalo selvisi kyselyssä ikäänsä nähden hyvin. Uudessa Silkkilinnan päiväkodissakaan ei ole syytä epäillä kosteus- tai mikrobivaurioita. 

– Oireilu ei ole koskaan hyväksi ja toimiin ryhdytään käyttäjien hyvinvoinnin takaamiseksi. 

– Sisäilmatyöryhmä asennoituu vakavasti kyselyssä saatuihin tuloksiin ja pyrkii siihen, että oireilu saadaan vähenemään, työryhmään asiantuntijana kuuluva Veli-Matti Hokkanen sanoo.

Moni kunta on lähtenyt selvittämään rakennustensa kuntoa sisäilmatyöryhmän avulla. Kyse alkaa Hokkasen mukaan olla jo enemmän säännöstä kuin poikkeuksesta.

– Työryhmä on järkevä tapa edetä, vaikka vieläkin on liian yleistä, että ongelmiin tartutaan vasta kun ne kaatuvat päälle. Mutta palokunnan perustaminen on myöhäistä siinä vaiheessa, kun rakennus jo palaa.