Uutiset Juha Kivinen

Kinnulan kunta luopui uudenvuoden paukuista

Kinnulan kunta päätti jättää uudenvuoden vastaanotosta ilotulituksen tykkänään pois. Kunta lahjoitti paukkuihin varatut rahat lukion stipendirahastoon.

Ilotulituksen puuttuminen ei juurikaan vaikuttanut uudenvuoden vastaanoton väkimäärään, vaikka sääkin oli kehno. Lunta pyrytti kovassa tuulessa.

Paukkujen sijaan saatiin nähdä hauskin retupukkiesitys, mitä Kinnulan uutenavuotena on koettu. Pirkko Kauppinen saatteli pukin muorin kamppeissa vanhoja retupukkeja laulelemaan pihalle joululauluja sekä tempaisemaan kunnon uudenvuodentanssit.

Lopulta kunnantalon nurkan takaa hiippaili paikalle ”poron” selässä myös uusi retupukki Jarkko Rekonen. Hän on ison lapsiperheen isä, joka tunnetaan myös Muhola-Seuran aktiivisena jäsenenä, musiikkimiehenä sekä Muttiteatterin kantavana voimana.

Kunnanjohtaja Pekka Kanervio joutui uudenvuodenpuheessaan kertaamaan synkkiä talouslukuja. Kunnan talousarvio jäi pahasti miinukselle etenkin tuottojen ja tulojen laskemisen takia.

– Kunnan valtionosuus on vähentynyt 1,1 miljoonaa euroa vuodesta 2014. Vaikka valtionosuutta korjattaisiin väkiluvun vähenemisellä, on valtion leikkausten osuus 700 000 euroa. Tuollaisen leikkauksen tekeminen yhdessä vuodessa on erittäin vaikeaa. Talouden tasapainottamistyöryhmän ja hallituksen toimista johtuen säästöjä tuleville vuosille on saatu aikaiseksi, Kanervio totesi.

Pekka Kanervio huomautti, että samalla myös muut tuotot ovat laskeneet, eikä taloutta juurikaan saatu vuoden aikana korjattua, kun erityisesti erikoissairaanhoidon kulut kasvoivat.

Myönteisinä uutisina Pekka Kanervio mainitsi putkitehtaan uuden omistajan sekä käynnissä olevat neuvottelut toisen yhtiön tuotannon alkamisesta teollisuusalueella vuoden alussa, jos kaikki menee hyvin. Lisäksi aivan vuoden lopulla on käyty keskustelua teollisuusalueen viimeisen teollisuustontin kaupasta.

– Työttömyys on laskenut marraskuun tilanteen mukaan 35 prosenttia ja työttömyys on alle 10 prosenttia. Toivottavasti alkava teollisuustuotanto vielä parantaa tilannetta, Kanervio toivoi.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>