Uutiset (muokattu 12.11.2020) Heikki Jämsén

Kinnulan rivitalopalosta on otettu kiinni yksi talon asukkaista

Kinnulassa torstaiaamuna syttynyttä rivitalon tulipaloa epäillään tahallaan sytytetyksi. Poliisi on ottanut kiinni palopaikalta tekoon epäillyn nelikymppisen kinnulalaismiehen.

Palon arvellaan saaneen alkunsa kiinni otetun miehen asunnosta.

Epäillyllä on ollut jo aikaisemmin ongelmia asumisensa hallinnassa.

Tuli tuhosi täysin kunnan aikanaan vuokra-asunnoiksi rakentaman viiden huoneiston rivitalon. Talo on siirtynyt myöhemmin yksityiseen omistukseen.

Palon syttyessä asukkaita oli talon kolmessa asunnossa. Kaksi vanhempaa miestä ehti ulos palavasta talosta eikä kukaan loukkaantunut palossa.

Tulipalon huomasi läheisen hoitokodin työntekijä, joka teki palosta hälytyksen.

Kinnulan sosiaalitoimen henkilöstö oli mukana tilanteen jälkihoidossa. Kotinsa menettäneille löydettiin nopeasti asunnot.

Kinnulassa on varauduttu nyt sattuneen kaltaisiin tilanteisiin.

Pieniä yksiöitä on kunnassa vapaana. Isomman joukon evakuointitilanteissa majoituspaikkoja löytyy myös seurakuntakodilta, Kotipihasta ja kouluilta.

Artikkelin kuva: Jouni Arvola

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>