Kinnula, kunnanvaltuusto Juha Kivinen

Kinnulan valtuustokaan ei myöntänyt vastuuvapauksia

Tavallisesti aivan rutiininomainen Kinnulan kunnanvaltuuston tilinpäätösistunto oli helteinen sekä sään puolesta että myös tunnelmaltaan. Kokouksessa tehtiin kinnulalaisen kunnallispolitiikan historiaa, kun valtuusto ei myöntänyt tilikaudelta vastuuvapauksia usealle kunnan virkamiehelle eikä luottamuselimelle.

Kunnalla on mahdollisuus esittää korvausvaatimuksia niille tilivelvollisille, joille ei ole myönnetty vastuuvapautta. Kunnan tarkastuslautakunta oli esittänyt kaikille vastuuvapauden myötämistä, mutta Pauli Salonpää esitti keskustan ryhmäesityksinä, ettei vapauksia myönnetä.

Valtuusto äänesti erikseen kuudesta vastuuvapaudesta tilikaudelle 2012 ja kaikissa tapauksissa Salonpään esitys voitti. Valtuusto päätyi siten tilintarkastaja Jarmo Jäspin kannalle.

Tilintarkastaja oli esittänyt, ettei vastuuvapauksia myönnetä. Perusteluna oli, että asianosaiset ovat vastuussa sisäisen valvonnan puutteista ja niistä on aiheutunut kunnalle taloudellista vahinkoa hankehallinnossa, tulojen valvonnassa, henkilöstövalinnoissa ja hoivapalvelujen ostojen valvonnassa.

Sapiskasta on otettu jo opiksi. Tammikuussa aloittanut uusi kunnanhallitus on alkanut kevään aikana valmistella ja tuoda kunnanvaltuuston päätettäväksi monia uudistettuja sääntöjä edellisen vuoden toiminnassa paljastuneiden epäselvyyksien johdosta.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>