Uutiset Juha Kivinen

Kolme rivitaloa ja uusi katu tulossa Tahkonpolun pellolle

Pihtiputaan kirkonkylän kaava-alueen kartoissa on ”haamukatuja”, jotka on merkitty karttaan valmiiksi kaavoitettuina, mutta ei rakennettuina. Yksi niistä on Provastintie. Nyt kunta aikoo tehdä siitä oikeasti näkyvissä olevan kadun.

Provastintien rakentaminen on edessä kevään aikana, jos haapajärveläinen Talomyynti Huhtala Oy saa käyntiin kolmen rivitalon hankkeensa pellolle Tahkonpolun ja Hakatalojen väliin, 70-luvulla rakennettujen Kankaanrinteen rivitalojen taakse.

Talomyynti Huhtalan toimitusjohtaja Tuomas Huhtala kertoo, että yhtiö alkaa markkinoida rivitaloja lähiaikoina. Mikäli asunnot kiinnostavat ostajia, rakennustyöt voidaan aloittaa alkukesästä.

— Sellainen kutina on, että kysyntää voisi olla, Huhtala arvioi kiinteistövälittäjän vihjeiden perusteella.
Rivitaloihin on tulossa kaksitoista asuntoa. Kaksioiden pinta-ala on 57 neliömetriä ja kolmioiden 74 neliömetriä.

Entisen Provastin tilan mukaan nimensä saaneesta Provastintiestä ei tule läpiajettavaa katua, vaan autoilla pääsee ajamaan vain Tahkonpolulta rivitalokorttelin päähän asti eli 109 metriä. Loput 79 metriä rivitaloilta Hakataloille rakennetaan kevyen liikenteen väyläksi.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>