Uutiset Hanna Kankaanpää

Koronanyrkki: Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueelle ei nykyistä tiukempia rajoitustoimenpiteitä

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueellinen tartuntatautien johtoryhmä eli niin sanottu Koronanyrkki kokoontui tänään ylimääräiseen kokoukseen määrittämään, pitäisikö myös KSSHP:n alueella ottaa käyttöön Koronanyrkin vallassa olevia tiukempia rajoitustoimenpiteitä.

Kokouksessa todettiin, että KSSHP:n alueella epidemian osalta tilanne on edelleen varsin hyvä. Ilmaantuvuusluvut eivät ole nousseet, altistustieto on saatu 80-prosenttisesti koronaan sairastuneilta, altistuneiden jäljitys toimii 1-2 päivän sisällä, eikä sairaalahoidon kapasiteetti ole kuormittunut.

Kokouksessa todettiin, että alueelle ei ole tässä vaiheessa syytä ottaa käyttöön tiukempia rajoitustoimenpiteitä, koskien esimerkiksi peruskoulun yläkoululaisten etäopetukseen siirtymistä. Tällä hetkellä voimassa olevat rajoitukset ovat riittävät. Mikäli tilanne KSSHP:n alueella muuttuu, tilannetta arvioidaan uudelleen.

Koronanyrkki vetosi sairaanhoitopiirin alueella asuvien tukeen ja vastuuseen epidemiologisen tilanteen hillitsemiseksi. Koronatesteihin on syytä mennä pienistäkin oireista ja muihin ihmisiin tulee pitää kahden metrin etäisyys. On erittäin tärkeää pestä käsiä ja huolehtia yskimishygieniasta. Kasvomaskia on syytä käyttää tilanteissa, joissa on myös muita ihmisiä.

Aluehallintoviraston voimassa olevan päätöksen mukaan maaliskuun loppuun saakka kokoontumisrajoitus on kymmenen henkilöä niin yleisötilaisuuksissa kuin yleisissä kokouksissa sisä- ja ulkotiloissa.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>