Pääkirjoitus Heikki Jämsén

KPO palkitsi kinnulalaisten pitkän odotuksen

Rakennemuutos etenee joka tasolla. Helpointa sitä on seurata paikallisesti.

Moni asia on muuttunut niistä päivistä, kun Keski-Pohjanmaan Osuuskauppa avasi edellisen kerran uuden päivittäistavarakaupan Kinnulassa. Vuonna 1967 puhuttiin ”peäkaupan” avajaisista pelkästään jo siksi, että KPO:lla tai sitä edeltäneellä Kinnulan Osuuskaupalla oli kirkonkylän myymälän lisäksi kyläkaupat Jääjoella, Muholassa, Saarenkylällä, Kangaskylällä ja Niemenkylällä. Hyvänä lisänä olivat E-Osuusliikkeen ja Keskon kauppaliikkeet.

Pelkästään osuuskaupan palveluksessa oli kymmeniä työntekijöitä. Nyt kahdeksan henkilöä pyörittää uudella, ympäristön huomioivalla tekniikalla varustettua huippunykyaikaista myymälää, jonka tuotevalikoiman laatu ja määrä riittää vaativallekin asiakkaalle.

Rakennemuutoksen huomaa myös siitä, että samaan aikaan kun myymälöiden määrä on romahtanut, kirkonkylän päivittäistavarakauppojen palvelutaso on noussut. Kinnulassakaan kukaan ei enää haikaile kyläkauppojen perään, vaan ihmiset ovat tyytyväisiä tilanteeseen, jossa kirkolla palvelevat Kesko ja KPO. Kilpailu pitää yllä kohtuullista hinnoittelua ja asiakkaat huomioivaa palvelua.
KPO:n iso investointi Kinnulaan lähettää asiakkaille myönteisen ja samalla rauhoittavan viestin. Päivittäistavarakaupan palvelut aiotaan säilyttää.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>