Pääkirjoitus Heikki Jämsén

Kunnat eivät voi sulkea oviaan turvan hakijoilta

Suomessa on tällä hetkellä jopa 15 000 turvapaikanhakijaa.

Määrä kasvaa hurjaa tahtia, vaikka pahin ruuhka Tornion raja-asemalla onkin hellittämässä. Ennustaminen on vaikeaa, mutta jos pääministerin arvion mukaan maahan voi tulla vuoden sisällä 50 000 turvapaikanhakijaa, edessä on iso tukku ratkaistavia ongelmia.

Suomi on ilmoittanut pitkin hampain ottavansa tänä vuonna 750 – 1 000 kiintiöpakolaista. Tuo lukua alkoi näyttää vaatimattomalta siinä vaiheessa, kun turvapaikanhakijoiden tulva nousi satoihin vuorokaudessa. Sen vuoksi monet viranomaistahot ovat kehottaneet kuntia valmistautumaan maahanmuuttajien vastaanottoon.

Pihtiputaalla asiasta keskusteltiin maanantain kunnanvaltuuston kokouksen jälkeen pidetyssä iltakoulussa. Kuntapäättäjillä näyttää olevan valmiutta pakolaisten ottamiseen. Mieluimmin Pihtiputaan valtuutetut ojentavat auttavan käden, tässä tapauksessa asunnon tai hätämajoitustilan, perheellisille kiintiöpakolaisille.
Irakilaisten nuorten miesten ryhmiä tänne ei selvästikään haluta.

Vastuuta voivat kantaa muutkin kuin kunta. Seurakunnilla on hätämajoitukseen sopivia tiloja ja ammattitaitoa kriisiavun antamiseen. Yksittäisiltä kuntalaisilta ei vaadita petipaikkoja, mutta lahjoituksia SPR:n tai muun avustusjärjestön tilille kannattaa harkita.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>