Sote- ja maakuntauudistus lohkaisee ison loven kuntien tehtäväkentästä, kun sosiaali- ja terveyspuoli aiotaan siirtää maakuntien hoitoon vuonna 2019. Se tuo paineita myös Pihtiputaan ja Viitasaaren kuntaparille eli Wiitaunionille.

Pihtiputaan kunnanhallitus ja Viitasaaren kaupunginhallitus kokoontuivat viikko sitten Pihtiputaalle keskustelemaan yhteistyövaihtoehdoista sote-uudistuksen jälkeen. Kokouksessa päädyttiin vielä selvittämään eri vaihtoehtojen vaikutuksia kuntien talouteen ja toimintaan.

Asiaa käsitellään uudelleen hallitusten yhteiskokouksessa 28. marraskuuta. Päätöksiä Pihtiputaan ja Viitasaaren tulevaisuuden toimintamallista tehdään alkuvuodesta.

Pihtipudas ja Viitasaari toteuttivat kyselyn kuntien valtuutetuille, viranhaltijajohdolle ja esimiehille Wiitaunionin nykytilasta kuntaparin johtamisjärjestelmän uudistamiseksi. Vastaajat arvioivat myös mahdollisuuksia tulevaisuuden yhteistyölle. Wiitaunionin yhteistoimintamalli nähtiin vastauksissa pääosin toimivaksi ja kuntalaisille hyödylliseksi.

Wiitaunionin tulevaisuudesta puhuttiin myös keskisuomalaisten kansanedustajien vieraillessa viime viikolla Pihtiputaalla.

Kunnanjohtaja Ari Kinnunen myönsi kansanedustajille, että palikat asettuvat sote-uudistuksessa aika lailla uuteen asentoon, jonka jälkeen voidaan kysyä, jääkö enää jaettavaa kahden kunnan kesken. Kinnunen oli kuitenkin toiveikas sen suhteen, että jaettavaa vielä riittäisi teknisellä ja sivistyspuolella sekä elinkeinopolittisessa yhteistyössä.

Viitasaaren kaupunginjohtaja Janne Kinnunen piti joka tapauksessa tärkeänä, että kuntien yhteinen ääni kuuluu jatkossakin, koska se on kantavampi kuin yhden kunnan.

— Jos Wiitaunionin purkautuisi, kuntien yhteistyöstä jää varmasti elämään epävirallisia kuvioita. Kunnat tarvitsevat yhteistä edunvalvontaa, Kinnunen korosti.

Kansanedustaja Lauri Ihalainen (sd) toivoi Wiitaunionin jatkavan toimintaansa sote-uudistuksen jälkeenkin, kun juuri on päästy hyvään vauhtiin työnjaossa ja ihmissuhteissa.

Jos Wiitaunioni ajetaan alas, Ihalainen mietti, voisiko Pihtiputaan, Viitasaaren, Kinnulan ja Kivijärven alueella toimivan kehittämisyhtiön Witas Oy:n toimintaa laajentaa neljän kunnan kesken muuhunkin kuin elinkeinopolitiikkaan.

Kansanedustaja Mauri Pekkarinen (kesk) sanoi, ettei soten poistuminen kuntien tehtävistä vähennä tarvetta yhteistyöhön.

— Entistä useammin joudutte tekemään yhteistyötä muissa asioissa. Lyötte elinkeinopolitiikassa hynttyyt yhteen ja tunnistatte omat vahvuutenne. Aluetukijuttu on ollut hankala, mutta tulette jatkossa pääsemään kakkostukialueeseen, Pekkarinen lisäsi rohkaisuna.