Pihtiputaan kunnanhallitus pitää taas kokouksiaan kyläkunnilla. Samalla kunnan päättäjät kuulevat kyläläisten toiveita ja huolenaiheita ennen kokouksia järjestettävissä tilaisuuksissa. Ensimmäinen kunnanhallituksen kyläilta oli viime viikolla Suvannonlahden leirikeskuksessa. Sinne kutsuttiin Seläntauksen ja Ilosjoen asukkaita.

Kyläillassa haluttiin kuulla, mitä kyläläiset ajattelevat kunnan omistaman Suvannonlahden leirikeskuksesta. Kunnanjohtaja Ari Kinnunen kertoi, ettei leirikeskuksen vuokratuloilla ole saatu katettua paikan käyttökustannuksia, vaan kokoko ajan ollaan pysytty miinuksella.

— Jatkossa on kolme vaihtoehtoa: käyttöastetta nostetaan tai sitten mietitään leirikeskuksen myyntiä tai antamista jonkin yrityksen käyttöön, kunnanjohtaja linjasi.

Tänä vuonna Suvannonlahtea on vuokrattu parikymmentä kertaa. Yhtä viikon vuokrajaksoa lukuunottamatta leirikeskusta on tarvittu päiväksi tai pariksi. Ari Kinnunen arvioi myös Suvannonlahden rakennusten jääneen ajastaan jälkeen, ja varsinkin rantasauna vaatisi perusteellista remonttia. Leirikeskuksen päärakennus on valmistunut vuonna 1990.

Kyläläiset eivät halunneet kunnan luopuvan Suvannonlahdesta. Puheenvuoroissa korostettiin, ettei se ole enää mikään kyläkunta, jolla ei ole yhteistä kokoontumispaikkaa. Leirikeskuksesta ei myöskään uskottu saatavan edes 1 500:aa euroa, kuten Peningin koulun kiistellyssä myynnissä kävi.

Sitäkin mietittiin, kuinka moni lopulta edes tietää, että Suvannonlahtea voi vuokrata omaan käyttöön. Ympäristö on vieläpä harvinaisen komeaa, kun vesi ympäröi leirikeskusta kolmelta ilmansuunnalta.