Päästä vedettyä Heikki Jämsén

Kylillä asuminen on hyvä ponnahduslauta

Valtuustoihin valittujen kuvia katsellessa päätyy helposti huomioon, että kylillä asuminen on hyvä ponnahduslauta päättäjäksi.

Aloitetaan suurimmista ryhmistä. Pihtiputaan kahdestatoista keskustan valtuutetusta kolme tulee Muurasjärveltä ja kolme Alvajärveltä. Yhden valtuutetun kyliä ovat Elämäjärvi, Korppinen, Rönny ja Seläntaus.
Kirkonkylälällä asuvia on porukassa vain kaksi.

Kinnulan keskustan kymmenen hengen ryhmästä neljä asuu Muholassa. Tiukasti rajaten kirkolta tulee kaksi, Kangaskylältä, Jääjoelta ja Jäpänpäästä kustakin yksi. Perhontien varressa asuva Arja Rekonen ei osaa oikein sanoa, mihin kyläkuntaan hän kuuluu.

— Tämä ei ole oikein Niemenkylää eikä Kangaskylää. Olen joskus laittanut joulukorttiin terveiset Öllinperältä, Arja kertoo.

Pihtiputaan kuudesta demarista neljä tulee kirkolta, yksi Elämäjärveltä ja ryhmän ääniharava Ilosjoelta.
Kinnulan kolme demaria asuvat kaikki kirkolla, mutta jos hieman tarkentaa, yhden koti löytyy Pollojenmäeltä.

Pihtiputaan parhaaksi -ryhmän sitoutumattomasta nelikosta puolet on kirkonkyläläisiä. Yksi tulee Muurasjärveltä ja yksi Rönnyltä.

Perussuomalaiskaksikko on kirkonkyläläisiä, samoin vasemmistoliiton kaksi valtuutettua.

Kokoomuksen Juuso Lahtinen asuu kirkolla.

Kinnulan kokoomuskaksikon voi sanoa olevan kirkonkyläläisiä, vaikka Anitta Hakkarainen halunneekin profiloitua niemenkyläläiseksi.

Itse kukin voi miettiä, miten kylien edustus on näkynyt valtuustojen päätöksissä.

Täältä rajan takaa tarkasteltuna Muholan vahvaa edustusta ei ole voinut olla huomaamatta. Viime valtuustokauden alkupuolisko elettiin tilanteessa, jossa valtuuston ja kunnanhallituksen puheenjohtajat olivat saman kylän miehiä.

Ehkä Muholan koulu ei olisi sinnitellyt näin pitkään ilman kylän vahvaa otetta.
Mutta sehän on demokratiaa. Valtaa kertyy niille, joita äänestetään.

Nytkin tilanne on kutkuttava, sillä keskustan ryhmän neljän eniten ääniä saaneen joukossa on kolme muholalaista.

Puhelimet ovat alkaneet jo dingeldangeloida sen merkiksi, että painavimpien luottamustehtävien jakoon liittyvä vääntäminen on alkanut.

Naiset voivat huoahtaa ja ottaa rennosti. Heille löytyy vaikuttajan paikka miehiä helpommin. Naisia on Pihtiputaan valtuustossa vain kuusi ja Kinnulan valtuustossa neljä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>