Pihtiputaan äitiysneuvolasta löytyi lista syntyneiden määrästä vuodesta 1986 tähän päivään. Vilkkain vauvavuosi oli 1988, jolloin syntyi 79 vauvaa. Vähintään 70 vauvan vuosia olivat 1991, 1992 ja 1995. Vuonna 1999 alittui 50 lapsen raja. Vuonna 2000 kuultiin 67 pihtiputaalaisvauvan ensiparkaisu. Sen jälkeen viidenkymmenen lapsen raja on ylittynyt vain neljästi. Viime vuonna syntyneitä oli 31. Hedelmällisyyden heikoimmat vuodet olivat 2015 ja 2016. Kumpanakin vuonna syntyi 25 lasta.

Kinnulassa syntyvyys on pysynyt  kahdenkymmenen tuntumassa. Viime vuonna syntyi 18 uutta kinnulalaista. Pohjakosketus osui vuoteen 2011, kun vauvojen määrä jäi viiteentoista. Vuodet 2012 ja 2017 olivat hyviä. Kumpanakin vuonna syntyi 24 lasta.

Kuntien pieniä syntyvyyslukuja selittää väen väheneminen. Pihtiputaalla oli vielä vuonna 1980 yli 6 000 asukasta, mutta nyt lähestytään jo 4 000 asukkaan rajaa. Kinnulalaisten määrä oli suurimmillaan vuonna 1985. Tuolloin kinnulalaisia oli 2 309, mutta vuoden 2019 alussa enää 1 621.

Kinnulassa kunta tukee lapsen saaneita perheitä MLL:n ja yrittäjien kanssa rotinakorilla. Pihtipudas miettii valtuustoaloitteen innoittamana, miten vauvaperheitä muistetaan. On syytäkin miettiä. Ilman uusia kuntalaisia ei ole kohta koko kuntaa.