Urheilu Krista Herranen

LiigaPlokin lupaava alku murentui LP-Vampulan otteessa

LiigaPlokin uusi ottelukausi ei alkanut parhaalla mahdollisella tavalla. Huittisten LP-Vampulaa vastaan käydyssä kotipelissä nähtiin liian monta harmittavaa virhettä, eikä peli lähtenyt kulkemaan kunnolla oikein missään vaiheessa.

Ensimmäinen erä oli melkoista haparointia molemmilta joukkueilta, mutta LiigaPloki onnistui pitämään johtoasemansa. Taulun näyttäessä seitsemän pisteen eroa tilanteessa 21-14, ehti jo iloita pelin päättyvän vakuuttaviin lukemiin, mutta vastustaja keräsi rivinsä ja erä vietiin tiukasti taistellen loppuun. Se päättyi numeroihin 28-26.

Toisessa erässä peli kulki molemmilla joukkueilla paremmin, minkä ansiosta nähtiin pidempiä palloja. Rinta rinnan kuljettu, LiigaPlokin hienoisessa johdossa painettu erä päättyi tilanteeseen 25-21.
Kolmannesta erästä alkoi Vampulan voittokulku, ja se päättyi lukemiin 21-25.

Neljännen erän alussa Anastasia Borichevan tarjoilemat hienot torjunnat eivät riittäneet, kun LiigaPloki tuntui menettäneen otteensa pelistä täysin. LiigaPlokin suoritus kuitenkin parantui ja loppupuolella erää se johti jo 22-19, mutta LP-Vampulan onnistunut passarivaihto Susanna Sutkista Veda Mansikkaviitaan toi joukkueelle kuusi peräkkäistä pistettä. Erän lopussa taulu näytti lukuja 22-25.

Viidennen erän alku ei näyttänyt lupaavalta, kun LiigaPlokin ote oli edelleen täysin hukassa tilanteen ollessa heikoimmillaan 7-14.

Pelin lopussa LiigaPloki sai kuitenkin skarpattua ja tehtyä ottelun päättymisen uhan alla viisi peräkkäistä pistettä. Ottelu päättyi kuitenkin pelissä usein nähtyyn LiigaPlokin syöttövirheeseen, ja LP-Vampula vei viimeisen erän luvuin 12-15.

LiigaPlokin päävalmentaja Jukka Koskinen oli pelin jälkeen pettynyt.

— Joukkueessa on erinomainen yhteishenki ja olen siihen erittäin tyytyväinen, joten osittain sen vuoksi olen tällä hetkellä erittäin pettynyt. Monella pelaajalla on syytä katsoa peiliin, totesi Koskinen.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>