Muurasjärven Murto avasi torstaina Muurasjärven koulun ja urheilukentän ympäristöön rakennetun Pihtiputaan toisen frisbeegolfradan, jossa on kahdeksan väylää. Kirkonkylällä on ennestään 18-väyläinen Ritovuoren rata.

— Joskus kyseltiin ihmisiltä, mitä he haluavat ja yhtenä tuli esiin frisbeegolf. Siitä on jo muutama vuosi, kun yritettiin saada kunnalta avustuksia radan tekemiseen, mutta silloin ei onnistunut. Nyt saimme kunnalta erityisavustusta nuorten liikunnan lisäämiseksi 2 500 euroa, kertoo Muurasjärven Murron puheenjohtaja Jukka Turpeinen.

Seurassa ei ole vielä laskettu tarkkaa loppusummaa, mutta Jukka Turpeinen arvioi, että rata olisi maksanut noin neljä tonnia.

— Meille tuli jostakin muualtakin pieni avustus, mutta on seurankin pitänyt panna omaa rahaa, olisiko vajaa tonni. Talkootyöllä on myös oma osuutensa.

Jukka Turpeinen myöntää, että frisbeegolfrata tuli luultua kalliimmaksi.

— Kustannukset olivat aika kalliita ja ne karkasivat vähän käsistä. Luultiin, että avustuksilla suurin piirtein tehtäisiin, mutta ei se niin mennytkään.

Radan suunnitteli pihtiputaalainen frisbeegolfin harrastaja Antti Hyvönen, joka järjesti jo aikoinaan kilpailuja Ritovuorella. Jukka Turpeinen tuumaa, että rata tehtiin sillä periaatteella, että ”jos ei ole hyvä, niin muutellaan”.

— Eihän siinä ole muuta kuin maalit ja heittopaikat siirretään. Mutta jos tämä systeemi toimii, tehdään ensi kesälle kunnolliset kartat alueelle.