Kansantarinoiden mukaan made on itsensä paholaisen tekemä ja siksi luomisestaan saakka lymynnyt pohjissa ja jatkanut sukuaankin vain kovimpien talvimyräköiden aikana.

Kyseessä on kuitenkin erinomainen ruokakala, joka sisältää runsaasti muun muassa A-vitamiinia.

Sitkeyttä sen pyytäminen kyllä vaatii. Talvinen kutuaika on nimittäin mateen tavallisinta pyyntisesonkia. Tällöin sitä saadaan rysillä, katiskoilla, verkoilla ja pilkkien.

Made on ainoa makeassa vedessä esiintyvä turskakalalaji. Kyseessä on pitkulainen, notkea- ja liereävartaloinen kala, jonka pituudesta yli puolet on pyrstöä. Made elää lähes kaikissa Suomen järvissä sekä merialueilla.

Pihtiputaan Urheilukalastajat järjesti madepilkkikilpailun Kolimalla. Kilpailun voitti Leo Sorri, toiseksi tuli Keijo Laitamäki, kolmanneksi Kim Suokas ja neljännelle sijalle ylsi Pekka Laukkanen. Muut osallistujat jäivät nollakerhoon.

Yhteensä madetta pyydettiin kuutisen kiloa. Pilkkiin tarttuneet vonkaleet menevät hyvään tarkoitukseen Palvelukeskus Sopukkaan.