Kinnulan kirkonkylän pääraitin varrella ei ole ollut ravintolaa viiteentoista vuoteen, mutta nyt on. Yrittäjä Marketta Rouvinen avasi A-oikeuksin varustetun kahvila-ravintola Hurpakan kunnalta vuokratuissa tiloissa Kinnuskeskuksessa viikko sitten.

— On tätä kaivattu. Ihmiset ovat kyselleet, että miksi keskustassa ei ole baaria, Marke Rouvinen sanoo.

Hänen mielestään Kinnulaan mahtuu yhtä aikaa kaksikin ravintolaa, jotka palvelevat myöhään yöhön. Teollisuusalueella toimiva Jess Music on auki perjantaisin ja lauantaisin kello 21 alkaen. Marke kertoo, että heillä on erilainen brändi.

— Meillä on ravintola avoinna aamupäivästä kello kymmenestä alkaen yöhön asti. Alkuviikolla olemme avoinna kymmeneen tai yhteentoista riippuen siitä, miten asiakkaita on.

Marke palkkasi Hurpakkaan vakituiseksi työntekijäksi Reijo Voutilan. Marke ja Reijo työskentelivät yhdessä jo teollisuusalueen baarissa. Reijo Voutila oli 90-luvulla ravintolayrittäjänä Kymenlaaksossa ja Kinnulan Palmenpirtissä hän työskenteli ravintolavastaavana.

Nyt aluksi Hurpakasta saa juomapuolen lisäksi kahvileipää ja pikkusuolaista. Toukokuussa alkaa lounasruokailu sekä juhlien pitopalvelu ravintolan tiloissa, jonne mahtuu seitsemänkymmentä asiakasta.

Marke uskoo pärjäävänsä lounasaikaan kilpailussa Kinnulan Parlamentin ja Kinnulan Kartanon kanssa omilla avuillaan.

— Pyrimme siihen, että ruoan täytyy olla hyvää ja maistuvaa ja sitä pitää olla riittävästi.

Ilta- ja yöpalan tarjoamista Marke pitää yhtenä Hurpakan etuna. Viime kesän lopulla Kinnulassa aloittanut AT-grilli on sulkenut jo ovensa ja yrityksen toiminta on siirtynyt grillivaunuun, joka kiertää maailmalla ja toisinaan myös Kinnulan torilla.

Marke ja Reijo suunnittelevat tapahtumia eri ikäluokille: sunnuntai-iltapäivää lapsille, nuorten diskoa, eläkeläisten päivätansseja ja pubivisailua. Perjantai-iltaisin lauletaan karaokea. Elävää musiikkiakin kuullaan aina välillä. Viime lauantaina Hurpakassa soittivat oman kylän pojat, Trio Kolmas Pyörä.