Viihde (muokattu 17.7.2019) Heikki Jämsén

Mieskuoro palkitsi apujoukkojaan kuoron kunniajäsenyydellä

Pihtiputaan Mieskuoro tuli hyvin valmistautuneena Kulkurit kuutamolla -konserttiinsa.

Äänissä ei ollut havaittavissa vähäisintäkään karheutta, vaikka esiintyminen ajoittui vapunpäivään.

Kulkuriromantiikka on innoittanut säveltäjiä, sanoittajia, kirjoittajia ja elokuvantekijöitä. Nyt se sai Pihtiputaan Mieskuoron kokoamaan parikymmentä aiheeseen suoraan liittyvää tai sitä sivuavaa laulua.

Draaman kaari täyttyi, kun liikkeelle lähdettiin Tapio Rautavaaran tutuksi tekemällä laululla Kulkuri ja joutsen ja konsertti päätettiin yhteislaululla Kulkurin valssi.
Olennainen osa lähes täydelle salille laulettua vapunpäivän konserttia oli yhteistyö tutun taustabändin kanssa.

Koskettimia soitti Pauliina Näsänen, kitaraa Jouni Varis, bassoa Petri Varis ja rumpuja Jari Rauhala.

Todellinen tunnelmanluoja oli Juha Hämäläinen taidokkailla harmonikkasooloillaan.

Jo yli 70-vuotias mieskuoro on kiitollinen pitkäaikaisille tukijoukoilleen. Kuoro otti kunniajäsenikseen Pirkko Onninen-Kokon, Sanna Kanasen, Juha Hämäläisen, Sirpa Sallangon, Petri Variksen, Lena Savolaisen ja Vesa Ihalaisen.

Jukka Kuoppamäen Sade on mun kyyneleeni kosketti yleisöä niin, että se kuultiin kahdesti.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>