Heinäriehan Pihtiputaan torille järjestänyt Sari Virkkala-Turpeinen nosti esille aiheellisen kysymyksen Putaanportilla sijaitsevasta Kaakkurin esiintymislavasta. Kotiseudun Sanomat otsikoi lavan valmistuttua yhdeksän vuotta sitten, kuinka se on valmiina kovaan käyttöön. Loppujen lopuksi se ei kuitenkaan ollut.

Kunta kunnosti Kaakkurin lavaa äskettäin rakentamalla sille kunnolliset portaat koko lavan mitalta, mutta perusongelma on ja pysyy. Lavan katto on liian avoin, korkea ja lyhyt, jotta se antaisi suojaa esiintyjille ja soittimille. Nimensä mukaisesti lintua muistuttava lava on toki kaunis rakennelma ja vieläpä idyllisellä  paikalla, mutta esiintymisareenana se toimii vain poutasäällä.

Alkuvuosina Kaakkurin lavalla järjestettiin paljonkin konsertteja. Esiintymässä kävi Paula Koivuniemen ja Popedan kaltaisia hittiesiintyjiä sekä paikallisia kykyjä mieskuorosta alkaen. Viime vuosina lavalla on ollut kuitenkin hyvin hiljaista, ja se on ikään kuin unohtunut Putaanportin alueen nurkkaan. Viimeinen isompi tapahtuma taisi olla Saapasjalkarockin tribuutti-ilta neljä vuotta sitten.

Kaakkurin lavan vieressä on toinenkin hieno paikka, joka on unohtunut vähälle käytölle. Kumpulan torilla ei ole tapahtunut sitäkään vähää kuin lavalla. Ehkä kolme toria on kuitenkin liikaa Pihtiputaalle.