Sanna ja Jari Rauhala eivät joudu kulkemaan kovinkaan pitkälle kotipihastaan lähtiessään taivaalle moottorivarjoillaan. Avarat pellot ovat aivan lähellä Kortteisen järvikuiviolla. Perheen Siri-kissa halusi tulla myös kuvaan.

Ihmisen sanotaan aina haaveilleen liitelemisestä taivaalla linnun lailla. Elämäjärvellä asuvat Jari ja Sanna Rauhala ovat toteuttaneet haaveensa. He ovat moottoroidun varjoliidon harrastajia, ja ainoita Pihtiputaalla.

Moottorivarjolla ei muutenkaan lennellä ruuhkaksi asti Suomen ilmatilassa. Lajilla on muutama sata harrastajaa, joista naisia ehkä vain alle kymmenen. Ilman moottoria liiteleviä vapaalentäjiä on enemmän.

Jari Rauhala on harrastanut lajia vähän yli vuoden. Jari valmistui vuosi sitten keväällä moottorivarjoliidon pilotiksi muutaman kuukauden kestäneeltä kurssilta ja hänen vaimonsa Sanna innostui seuraamaan perässä tänä kesänä.

Jari kävi vapaalentotunnit Kalajoella ja moottorilennot Ylivieskassa. Vapaalennossa lentäjä vedetään ilmaan hinaamalla. Ensin on suoritettava 45 vapaalentoa ja opeteltava varjon hallinta ennen kuin voi mennä moottorikurssille.

Vapaalento perustuu siihen, että kumpupilvien alapuolella olevat lämpimät ilmavirtaukset eli termot nostavat lentäjää, joka hakeutuu aina uusien lämpövirtausten luo. Lisäksi hyödynnetään myötätuulta.

Vapaalennossa on saatettu viihtyä taivaalla jopa yli kahdeksan tuntia. Matkaennätys on noin 400 kilometriä.

Rauhalat suosivat kuitenkin mieluummin moottorilentoa, koska heidän on paljon helpompi harrastaa sitä lähes suoraan kotipihaltaan. Vapaalentoon voi lähteä vain hinaajan kanssa lentokentiltä tai talvella jäältä.

– Kumpikin on kyllä kiva laji, mutta on niin pitkä matka lähteä Ylivieskaan ajamaan, jos pojat laittavat viestiä, että nyt on hinaajat valmiina ja porukkaa kentällä. Meillä se on helppoa, kun pellonreunaan on matkaa sata metriä ja isännät ovat antaneet luvan lähteä siitä. Moottorilennossa saa lähteä mistä tahansa maanomistajan luvalla. Meillä on myös melkein aina vapaa ilmatila. Sekin pitää aina tarkistaa, onko armeija varannut alueelta ilmatilaa, Jari kertoo.

Moottorilentäjä lentää vain matkaa eikä jää pyörimään minnekään, kuten vapaalentäjä tekee termoja hakiessaan. Varjossa on kaksi jarrukahvaa, joista vetelemällä varjoa ohjataan haluttuun suuntaan.

Jari on lentänyt naapurikylällä Rönnyllä, ja hän on suunnitellut käyvänsä kirkonkylällä asti, mutta ei paljon kauempana.

– Lentävät ne pitempiäkin matkoja, kun vain polttoainetta riittää ja tuulet ovat sopivia, mutta minulle riittää tunti kerta-annoksena. Kyllä siinä ajassa saa jo nähdä.

Moottorilentäjien parhaat lentoajat ovat kesäisin aamulla ennen termoaikoja ja illalla auringon laskiessa. Rauhalat selittävät, että moottorilennossa termot ovat aika epämiellyttäviä. Kun niistä lentää yli, se ravistaa lentäjää.

Lämmin noste on voimakkainta maaliskuulta syyskuulle. Muina vuodenaikoina moottorivarjolla voi lentää vaikka päivälläkin, kun auringonsäteet eivät ole niin voimakkaita. Paras lentokeli on melko tyyni sää. Sateella tai sumussa ei voi lentää.

Moottorilentäjän pitää lentää asutusten ja karjatilojen päällä vähintään 300 metrin korkeudessa. Peltojen päällä riittää 150 metriä.

Rauhalat ovat käyneet yli viidessäsadassa metrissä, mutta he sanovat, ettei liian korkealla ei ole enää mitään nähtävää. 300-400 metrissä on hyvät maisemat. Jari tuumaa, että maisemat kai harrastuksessa eniten kiinnostavatkin.

– Kyllä se tietenkin vaatii myös vähän hurjapäisyyttä. Olen aina halunnut lentää, kun vain saisi siivet.

Sanna kehuu, kuinka lentäessä kokee hienon vapauden tunteen.

– On aina upea tunne, kun jalat irtoavat maasta ja siipi kantaa. Suunnan voi valita taivaalla itse. On tosi hienoa lentää lintujen yläpuolella, kun linnut eivät lennä niin korkealla. Auringonlaskussa lentäminen on lajin hienoimpia hetkiä.