Viime aikoina on puhuttu ilmakehän hiilidioksidin kohoamisesta ja hyvä niin. Metsien hoito ja laajemmin metsäpolitiikka on nähty erääksi keinoksi asian korjaamiseksi. 

Kun ensi kerran kiinnostuin metsäasioista, nielu oli katiskassa tai rysässä ja toki ihmisillä ja eläimillä. Jo isäni syntymän aikoihin 1800-luvun lopulla kyettiin arvioimaan hiilidioksidin lisääntymisen ilmakehässä johtavan haittoihin. Vasta meidän sukupolven aikoina on vaara tajuttu todelliseksi. Hiilinielujakin tarvitaan!

Menen metsään! Oli vuosi 1938, kun Kymin miehet tulivat leimaamaan metsää kotitilamme lähimetsikköön. Ryhmä käsitti kaksi mittaajaa, kaksi leimakirveen heiluttajaa sekä pomon merkitsemässä muistiin leimattujen tukkipuiden määrän ja koon. Silloin leimattiin kaadettavaksi suurimmat puut, sahatukeiksi kelpaavat. 

Mittamiehet mittasivat pitkän varren päässä olleella hahloilla puun paksuuden, leimaajat löivät kirveellä kaksi pilkkaa puun kylkeen ja löivät kirveen hamarapuolella yhtiön leiman puiden kylkeen ja vielä kantoleiman puun juurenniskan yläpuolelle varoiksi oikean puun tulleen aikanaan kaadetuksi! 

Mittaaja huusi pomolle lukemat. Muistan huudon: ”Tukki kuus”. Pomo merkkasi puun vanerilevyn pintaan merkkeinä kynällään. 

Koko homma kummastutti pikku-Lassia niin, että menin isältä kysymään: ”Mitä nuo tuossa metässä tekköö.” Isä kertoi homman idean ja sen jälkeen Lassi alkoi tajuta jotain metsästä ja aikanaan sen merkityksestä niin yksityis- kuin kansantaloudellekin. Sotavelatkin kuitattiin vanhojen hoitotapojen aikaan! Toki aukkojakin silloin tehtiin valtion metsiin. 

Sittemmin edellä kuvattua menetelmää sanottiin harsintahakkuuksi. Se sai jopa rikollisen maineen metsälain tiukimpien alan virkamiesten silmissä. Taisivatpa jonkun metsät joutua hakkuukieltoon pitkäksi ajaksi lain rikkomisesta. 

Nykyisin harsintahakkuulle on keksitty hienompi nimi: jatkuva kasvatus. On toki menetelmää parannettu tutkitusti ja hyväksytty metsien yhdeksi hoitomuodoksi. Sitä myös vanhaksi käyneen Lassin ja perheensä metsissä nykyisin mahdollisuuksien mukaan noudatetaan!

Hiilinielua käytetään nykyään aseena jopa pihvinsyönnin hylkäämiseen ja maa- ja metsätalouden paheksuntaan. Nykyään julkisuudessa on puhuttu paljon tutkimustuloksista maa- ja metsätalouden mahdollisuuksista hiilinieluina. Aletaan ymmärtää, että yhteyttävillä kasveilla ja niiden juuristoonsa sitomalla hiilellä on merkitystä ilmakehän hiilen sidonnassa. 

Alan ihmiset ovat tienneet sen aina, mutta heidän äänensä eivät ole saaneet julkisutta. Pelon ja tuhon lietsojien äänet ovat vieneet ”ilmatilan”. Ehkäpä pikkuhiljaa todelliset, asian hyväksi jotain tekevät, saavat äänensä kuuluville!

Vielä en ole nähnyt lukuja siitä, mikä on seitsemän miljardin ihmisen uloshengittämän hiilidioksidin kokonaismäärä ja suhteellinen osuus ilmakehän hiilidioksidin nousuun? Oletko sinä nähnyt?

Etäalevekylläine
Lauri Jämsén