Urheilu Juha Kivinen

Niina Pelanderista kahvakuulan maailmanmestari

Pihtiputaalta kotoisin oleva Niina Pelander o.s. Kananen voitti kultaa kahvakuulaurheilun MM-kisoissa Etelä-Korean Soulissa. Toukokuussa hänestä oli tullut jo Euroopan mestari Latviassa järjestetyissä EM-kisoissa.

Niina Pelander (+68 kg) saavutti tuloksen 111 sarjassa 24 kiloa OALC, jossa tehdään rinnalleveto-työntö yhdellä kuulalla. Toiseksi tuli amerikkalainen kilpailija tuloksella 110 ja kolmanneksi skotlantilainen.

Niina paransi samalla nimissään ollutta Suomen ennätystä. Edellinen oli EM-kisoissa tehty 106.

Kilpailu oli todella jännittävä viimeisiin sekunteihin asti. Niina Pelander oli useamman toiston jäljessä USA:n kilpailijasta, mutta lopussa ero kaventui ja Niina pyyhkäisi ohitse viimeisillä sekunneilla.

— Tämä oli urheilua parhaimmillaan! Keskityin omaan nostooni niin täysillä, että en ollut tietoinen tuloksista noston aikana ennen kuin nostoaika loppui ja tein katsauksen tulostauluille. Sitten tajusin voittaneeni! Ihan huikea kokemus kertakaikkiaan, Niina riemuitsee.

Niina Pelander haluaa esittää sydämelliset kiitoksensa kaikille tukijoilleen ja tsemppaajilleen, joilta hän sai virtaa maailmanmestaruuteen. Erityiskiitokset hän antaa valmentajalleen Salla Ihalaiselle.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>