Uusilla kansanedustajilla ja varasijoille yltäneillä oli viime viikon maanantaina viimeinen päivä aikaa jättää vaalirahoitusilmoitukset.

Eniten kampanjointiin rahaa käytti RKP:n puheenjohtaja Carl Haglund, peräti 130 000 euroa. Summa oltiin katettu pääasiassa puolueelta, yksityishenkilöiltä ja yrityksiltä tulleiden varojen avulla.

Ehdokkaiden suurimmiksi rahoittajiksi muodostuivat tänä vuonna puolueet sekä niiden läheisjärjestöt. Puheenjohtajan etuoikeudella muun muassa Alexander Stubbin ja Antti Rinteen kampanjat rahoitettiin täysin puolueiden varoilla.

Toki korkealle pallille saattoi nousta myös vähemmilläkin roposilla. Esimerkiksi oikeus- ja työministeri Jari Lindström käytti kampanjointiin ”vain” alle 6 800 euroa.

Vaikka Suomessa vaalirahoitukset eivät pyöri kymmenissä ja sadoissa miljoonissa kuten esimerkiksi Yhdysvalloissa, herättävät ne silti tunteita puolesta ja vastaa.
Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen erikoistutkija Erkka Railo kommentoi menneellä viikolla Yle Uutisille, että rahoitusten liberaali lainsäädäntö saattaa johtaa epäsuorasti vain hyvätuloiset ihmisten pääsemiseen eduskuntaan.

Kuulostaa täysin mahdolliselta, sillä Suomessa ei ole rajoituksia kampanjointiin käytetyn rahoituksen summalle. 

Esimerkiksi Ranskassa, Israelissa ja Italiassa kampanjoinnin kokonaiskuluja säädellään tarkoin. Rikkeistä voi joutua maksamaan suuriakin sakkoja. Vastaava järjestelmä voisi estää politiikan yksiarvoistumista myös Suomessa. Totuus kun on, että kasvavat vaalibudjetit vaikuttavat vaalien tulokseen ja lopulta päätöksentekoon.

Bisnes on bisnes ja Mooses on Mooses. Näinhän sitä usein todetaan. Siitä huolimatta suomalaista vaalirahoitusjärjestelmää tulisi yhtenäistää. Tämä edistäisi puolueiden ja ehdokkaiden tasa-arvoisempia mahdollisuuksia. Poliitikot näyttäisivät esimerkkiä eriarvoistumisen ehkäisemisessä eivätkä jäisi niin sanotusti kiitollisuuden velkaa lahjoittajatahoille. Kansalaisiahan heidän on tarkoitus edustaa.

Eduskuntaan tulee päästä ennen kaikkea asiantuntemuksen, osaamisen ja arvojen perusteella, ei mammonalla ja mainoksilla. 

Toki on naiivia ajatella, että raha ei olisi osa politiikkaa. Mieti silti mitä kaikkea esimerkiksi 130 000 eurolla voitaisiin kustantaa.

Summalla kouluttaisi esimerkiksi alusta loppuun kaksi lääkäriä. Tai vaihtoehtoisesti sillä kustantaisi 14 lukio-opiskelijan opetuksen vuodeksi. Ja onhan tuo myös pääministerin yhden vuoden kokonaispalkkio.