Pihtiputaan kunnan tilaamassa remonttikohteessa työskennelleellä henkilöllä on todettu koronavirustartunta maanantaina 2.8.2021. Tiedotteessa kerrotaan, että samassa tilassa työskennelleet ja mahdollisesti altistuneet henkilöt ovat tiedossa ja heihin ollaan yhteydessä.

– Tartunnan saanut on ollut töissä täällä, mutta se rekisteröidään työntekijän kotipaikkakunnalle. Kyseessä ei siis ole paikkakuntalainen, Pihtiputaan terveysaseman vs. johtava lääkäri Lauri Mielityinen kertoo.

– Itsekin vähän hämmästyin eilistä tietoa, sillä minulla ei ollut siitä etukäteen mitään tietoa, hän jatkaa.

– Altistuneiden määrä on pieni, joten kovin isosta tapauksesta ei nyt ole kyse, vahvistaa Pihtiputaan kunnanjohtaja Ari Kinnunen.

Wiitaunionin johtoryhmä seuraa tilanteen kehittymistä sekä paikallisesti että alueellisesti, ja antaa tarvittaessa alueella lisäohjeita. Varotoimenpiteitä, kuten maskeja ja turvavälejä, sekä hyvä yskimis- ja käsihygieniaa on tärkeä noudattaa edelleen.

Alueellinen tartuntatautien torjunnan johtoryhmä (ns. Koronanyrkki) totesi aiemmin tiistaina 28.7.2021 kokouksessaan Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueen siirtyvän kiihtymisvaiheeseen. Keski-Suomen tartuntojen ilmaantuvuus on viime aikana ollut nousussa. Tartunnat ovat olleet vahvassa nousussa lähinnä Jyväskylän sekä Äänekosken alueilla, jotka kattavat maakunnan alueesta noin 70 %. Merkittävä osa tartunnoista on ollut lähtöisin kesän yksityisistä että julkisista tapahtumista, yökerhoista ja ravintoloista.

 

– – –

Uutista päivitetty 14.50 – Lauri Mielityisen nimi korjattu ja kommenttia tarkennettu, tartunnan saanut on työskennellyt Pihtiputaalla.