Lähes päivälleen neljä vuotta sitten julkaistiin Kotiseudun Sanomien etusivulla harvinainen uutinen. Pihtiputaalla päästiin rapuapajille uskomattoman pitkältä tuntuneen neljänkymmenen vuoden odotuksen jälkeen, kun rapurutto oli viimeinkin saatu karkotettua.

Jutussa korostettiin vahvasti sitä, ettei ruttoa haluta enää uudestaan riesaksi. Siksi tehtiin päätös siitä, että kaikki rapumerrat on desinfioitava ennen kuin ne lasketaan veteen Pihtiputaan osakaskunnan alueella. Näin piti tehdä jopa siinä tapauksessa, että merrat olisivat olleet juuri kaupasta ostettuja.

Mutta missä ollaankaan nyt neljä vuotta myöhemmin? Kukaan ei ole nähnyt yhtään rapua Pihtiputaan tärkeimmissä rapuvesissä Saanijärvessä ja Saaninjoessa. Rapukato tuli ravustajille täydellisenä järkytyksenä näin pian rapukannan palautumisen jälkeen.

Rapurutto on siis mitä ilmeisimmin palannut Pihtiputaalle, sillä kuorenvaihdostakaan ei voi enää hakea selitystä. Syyllisiä on mahdotonta etsiä eikä ketään voi muutenkaan osoittaa sormella, koska ruton leviämiseen voi olla ainakin teoriassa muitakin syitä kuin saastuneet pyydykset – esimerkiksi järvestä toiseen siirretyt sorsanmetsästäjien veneet.

Surkeinta tuuria pihtiputaalaisten kannalta on se, ettei rapuruttoa ole havaittu juuri missään muualla maassa. Jokiravuista oli löydetty rapuruttoa heinäkuun puoleenväliin mennessä ainoastaan Savon puolessa Leppävirran Lapinjoessa, mutta tartuntaa kantavia täplärapuja on toki monissa järvissä.

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira muistuttaakin, että vesillä liikkujien on huolehdittava siitä, ettei rapurutto pääse leviämään välineistön mukana. Pihtiputaalaisia ravustajia muistutukset eivät enää paljon lohduta. Heillä on edessään taas uusi pitkästyttävä karenssiaika, tosin ei sentään neljääkymmentä vuotta, mutta viidestä kymmeneen vuotta kuitenkin. Rapujen katoamisen luulisi iskostavan nyt viimeistään kaikkien mieleen sen, että rapumertojen puhtaanapidossa ei voi liioitella.