Pihtiputaan Niemenharjulle vuoden ajan vireillä ollut kauko-ohjattavien RC-autojen ja karting-autojen ratahanke kaatui monien erikoisten vaiheiden jälkeen, kun radan pyörittäjäksi aiottu yhdistys vetäytyi hankkeesta juuri ennen ratkaisevaa kunnanvaltuuston kokousta.

Ratahanke ei olisi ollut valtavan suuri taloudellinen uhraus Pihtiputaan kunnalle, koska siihen olisi saatu 70 prosenttia EU-tukea. Vaikka rakentamiskulut kohosivat alkuperäisestä, kunnan maksuosuus olisi edelleen ollut ”vain” 93 600 euroa. Oleellinen kysymys kuului kuitenkin, olisiko radalla ollut tarpeeksi käyttöä ja harrastajia.

Tärkein opetus rataseikkailussa on kuitenkin se, että näin heikosti valmisteltuja hankkeita ei kannata enää valtuustoon tuoda. Valtuustossa olisi pitänyt havahtua jo heti viime kesänä siihen, kuinka ihmiset nousivat vastustamaan radan rakentamista harvinaisen jyrkästi sosiaalisessa mediassa. Radalle ei tahtonut löytyä laajempien piirien kannatusta, eikä hankkeen kaatuminenkaan näytä olleen kovin suuri harmin aihe, koska kommentit ovat jääneet sen jälkeen vähiin. Valtuuston kokouksessakaan ei ollut lehteriyleisöä.

Valtuustossa toivottiin, että valtuustoryhmien vuoropuhelua parannettaisiin huomattavasti. Se on hyvä ehdotus. Kunnan hankepolitiikkaan voisi samalla toivoa selkeyttä ja yhteisymmärrystä.