Hallitseva Kinnulan Retupukki Jarkko Rekonen jakoi suklaakarkkeja joulunavaukseen osallistuneille.

Kinnulan Yrittäjien joulunavaus pidettiin taas Kinnuskeskuksen pihalla, mutta tällä kertaa väki pääsi lämmittelemään paremmin myös sisätiloihin, kun Suomenselän kansalaisopiston uusia tiloja voitiin käyttää hyväksi. Kunnanjohtaja Erkki Nikkilä ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Markku Toikkanen jakoivat siellä yhdeksäsluokkalaisten keittämää joulupuuroa.

Joka puolella pyöri lauma retupukkeja jakamassa yrittäjien lahjoittamaa suklaata. Nykyinen Retupukki Jarkko Rekonen piti joulunavauspuheen.

– Me retupukit olemme tänä vuonna sen oikean pukin apulaisia joulunavauksessa. Annettiin joulupukille pieni lomapäivä ennen varsinaista joulukiirettä. Emme ole pukeutuneet ihan niin, ettei meitä voisi tuntea. Ajateltiin olla pikkuisen reiluja, että meissä voi vilahtaa tuttujakin piirteitä. Mutta odottakaapa jouluiltaa. Silloin olemme muidenkin retupukkien kanssa tuntemattomia, saapi sitten nähdä, Rekonen vihjaisi.

Retupukit tuovat joulu-iloa myös Eevakotiin ensi viikon perjantaina sekä Kotipihaan ja Pihlajakotiin tiistaina 17. joulukuuta.