Kauhukuva tulevaisuuden Suomesta, joka ei pysty hoitamaan vanhuksiaan, ei välttämättä koskaan toteudu. Kinnulassa kunnan sosiaalitoimen työntekijät ovat jo vuosia käyneet kylässä yli 75-vuotiaiden kuntalaisten luona ja kartoittaneet haastateltavien kunnon, kotihoidon tarpeen ja sen miten asunnon rakenteita pitää muuttaa, jotta kotona asumista voi jatkaa. Yksi havainto on, että ikääntyvät ovat selvästi aikaisempaa paremmassa kunnossa.

Vielä 1970-luvulla keskiverto suomalainen mies oli rapakunnossa. Viisikymppisille ostettiin syntymäpäivälahjaksi kiikkutuoli ja heitä kuoli seisovilta jaloilta ahtautuneiden sepelvaltimoiden aiheuttamiin sydänkohtauksiin. Tupakkaa kului, ruoka oli suolaista ja rasvaista, kaikki vähänkin vihertävä siirrettiin lautasen reunalle ja vapaa-ajan liikuntaa oudoksuttiin. Vakavaa kilpaurheilua toki arvostettiin.

Tänään vielä monet seitsemänkymppiset näyttävät olevan täydessä vedossa. He ovat aktiivisia yhdistysten ja urheiluseurojen toimijoita, vaikuttavat luottamustehtävissä ja kuuluvat monien tapahtumien kantaviin voimiin. On kyse yhdestä ilmiöstä, joka tarjoaa sytykkeitä keskustelulle eläkeiän nostamisesta.
Osa myönteistä kehitystä on eri ikäisten välillä joskus vallinneen kuilun mataloituminen. Nuoret ja vanhat mahtuvat samaan aikaan samoihin liikuntapaikkoihin tai yleisötapahtumien katsomoihin. Ikärasismi saattaa olla totta työhönotossa, mutta vapaa-aikana sitä ei huomaa.

Asenteet ovat viidessäkymmenessä vuodessa muuttuneet ratkaisevasti. Jokainen aikuinen tietää, mistä koostuu terveellinen ravinto ja miten säännöllinen liikunta, tai sen puute, vaikuttaa elimistöön. Tänään syntyvän suomalaisen poikavauvan eliniän odote ylittää 77 vuotta ja tytön 83 vuotta.

Tekniikka tuo uusia mahdollisuuksia kunnon ylläpitämiseen, mutta se voi olla myös uhka. Tiedossa on särkyjä sille neljännekselle 25-29-vuotiaista, jotka istuvat tietokoneen tai tv-ruudun ääressä yli kuusi tuntia päivässä.