Kalle Virtapohja esitteli Koko kansan Tahko -teosta Jyväskylän yliopiston kirjastossa.

Pihtiputaan pappilan suuresta pojasta, professori Lauri ”Tahko” Pihkalasta on julkaistu filosofian tohtori, tietokirjailija Kalle Virtapohjan kirjoittama elämäkerta ”Koko kansan Tahko” (Docendo 2022). Teos korostaa Tahkon valtavaa työtä suomalaisten liikunnan edistämisessä.

Tahko Pihkala -seuran alulle panema kirjahanke saatiin valmiiksi sopivasti pesäpallon 100-vuotisjuhlavuonna. Moni tuntee Tahkon parhaiten kansallispelimme isänä. Pesäpallon Suomen mestaruudesta pelattiin ensi kertaa vuonna 1922.

– Suomen suuriruhtinaskunnassa oli kansallismusiikkia, kansallisrunoilija, kansalliseepos ja kansallismaisema Kolilla, mutta ei varsinaisesti kansallista urheilua, Kalle Virtapohja selvitti kirjan julkistamistilaisuudessa Jyväskylässä.

Virtapohja huomautti, että on jäänyt vähän unohduksiin, että Lauri Pihkalan isä, Pihtiputaan kirkkoherra Aleksanteri Gummerus oli myös valtiopäivämies.

– Kotona on ajateltu Suomen rakentamista. Se on Tahkon keskeinen juttu läpi elämän.

Kalle Virtapohja kertoi lähteneensä tekemään kirjaa enemmän Lauri Pihkalasta kuin Tahkosta, mutta hän huomasi pian, että tulossa taitaa olla sittenkin suurmieskirja. Virtapohja totesi, että samalla tuli tehtyä tavallaan myös Tahkon maineen palautusta.

– Jos Tahkolle pystytettiin kolme patsasta 1900-luvulla Helsinkiin, Pihtiputaalle ja Vierumäelle, 2000-luvulla hänen mainettaan on mustattu aika kevyin perustein, Virtapohja sanoi.

Kalle Virtapohja viittasi kansalaissodan aikana Kuhmoisissa tapahtuneeseen Harmoisten verilöylyyn. Valkoiset ampuivat sairashuoneen potilaat sänkyihin, joihin osa punakaartilaisista oli piiloutunut.

Virtapohja tyrmää kirjassa Marjo Liukkosen väitöskirjassaan esittämät väitteet siitä, että Lauri Pihkala olisi ollut yksi sairaalan teloittajista. Hän näyttää olleen samaan aikaan kilometrien päässä Markkavuorella taistelujen puolustusasemissa.

Samoin Virtapohja kiistää Liukkosen esittämät epäsuorat syytökset siitä, että Tahko olisi levittänyt rodunjalostusoppeja. Hänen veljensä Martti niitä kyllä levitti.

Virtapohja piti toisaalta kirjan ansiona sitä, että siinä käsitellään myös asioita, jotka eivät ole eduksi Tahkon maineelle, kuten naisten urheilun väheksyminen. Hän oli murjaissut, että on hyvä hetki käydä tarpeilla, kun naisten yleisurheilulaji on alkamassa.

Virtapohja miettii kirjassa, alkoiko Tahkon kanta muuttua kielteiseksi naisten urheiluun sen jälkeen, kun hänen esikoispoikansa Kasper kuoli vuonna 1919 puolitoistavuotiaana.

Se oli kova isku varsinkin hänen vaimolleen Raunalle. Virtapohja pohtii, vaikuttiko halu suojella vaimoa Tahkon suhtautumiseen naisiin ja myös heidän kilpaurheiluunsa.

Tahko Pihkalan maine suomalaisen liikunnan suurmiehenä sai alkunsa jo 20-vuotiaana. Kalle Virtapohja arvioi, että Tahko kirjoitti tuolloin ehkä merkittävimmän urheiluteoksen Suomessa, ”Urheilijan oppaan”. Sen tavoitteena oli saada lukijoita terveellisten elintapojen pariin.

Virtapohja kuvaa kirjaa hämmentävän hyväksi ja innostavaksi. Siitä tuli suuri menestys, ja jo seuraavana vuonna Tahko jatkoi sanomansa levittämistä teoksessa ”Joka miehen koneoppi eli liikunnon merkityksestä”. Sen keskeisenä sanomana oli paluu luontoon.

Tahko Pihkala oli itsekin aktiiviurheilija. Hän voitti seitsemän Suomen mestaruutta 200, 400 ja 800 metrin matkoilla vuosina 1910-12. Tahko osallistui ilman mainittavaa menestystä Lontoon ja Tukholman olympialaisiin vuosina 1908 ja 1912.

Pihtipudas on kirjassa hyvin esillä Tahko Pihkalan urheiluinnostuksen taustamaisemana. Yksitoistalapsisessa suurperheessä riitti kisailua varsinkin veljesten kesken.

Tahkon ensimmäinen hiihtokilpailu oli Koliman jäällä vuonna 1895. Hän osallistui kilpailuun veljensä Rurikin ja muutaman muun pihtiputaalaisen pojan kanssa.

Hiihdosta tulikin nuoren Laurin lempiharrastus. Ensimmäisen pitkän hiihtoretkensä hän teki samana päivänä, kun hän erosi Jyväskylän lyseosta ilmeisesti opettajan kanssa syntyneen riidan takia.

Tahko hyppäsi Suolahden asemalla suksille ja hiihti yötä myöten 80 kilometrin taipaleen kotiinsa Pihtiputaalle. Tahkomainen tempaus oli myös ylioppilaskirjoitusten jälkeinen ultrahiihto.

Viimeisenä kirjoituspäivänä oli aineena latina ja aikaa oli varattu neljä tuntia. Tahko palautti kuitenkin paperinsa jo parissa tunnissa ja kertoi isänsä toivoneen näkevänsä poikansa pian kirjoitusten jälkeen. Niinpä Tahko kiiruhti taas Suolahden junalle, mutta portti oli jo suljettu.

Tahko sisuuntui ja lähti hiihtämään kuutamoisena yönä Saarijärvelle veljensä luo, mutta yöpyi matkalla majatalossa.

Reissulle tuli muitakin poikkeamisia ja lopulta hiihtomatkaa kertyi kaikkiaan 250 kilometriä kunnes poikiaan reellä vastaan lähtenyt Aleksanteri-isä otti heidät kyytiin.

Pääasiallisen työuransa Tahko Pihkala teki Suojeluskunnassa vuosina 1921-1944 päätavoitteenaan suojeluskuntalaisten maanpuolustuskuntoisuuden parantaminen.

Suojeluskunnat oli kuitenkin lakkautettava jatkosodan jälkeen ja niipä Tahkon aktiivinen työura loppui vain 56-vuotiaana. Hän jatkoi kuitenkin elämänsä loppuun asti intohimoisesti suomalaisten liikuttamista.

Tahko kehitti ajatuksen Suomen Ladusta, joka tekee latuja eri puolelle maata. Salpausselän kisat saatiin Lahteen Tahkon ideoimana. Hän halusi suomalaisten saavan kiinni norjalaisten etumatkan viemällä hiihtokisat jää- ja peltoladuilta murtomaalle, ja Lahdesta löytyi sopiva maasto hiihtokisoille.

Tahko ajoi samalla suomalaisille lyhyempiä suksia, sillä kolmemetrisillä sivakoilla ei pärjännyt Holmenkollenilla eikä muuallakaan maastossa.

Hiihtoloma ei ole alun perin Tahkon keksintö, mutta hänen ansiotaan on sen toteutuminen ahkeran painostustyön ansiosta.

Tahko nosti huomattavasti suunnistuksen asemaa ja hänen ansiotaan on ajatus Suomen Urheiluopiston perustamisesta, ja Tahko myös katsoi sille paikan Vierumäeltä.

Tahko oli merkittävä kirjoittaja sekä lehdissä että omissa teoksissaan. Hän toimi muun muassa Suomen Urheilulehden päätoimittajana. Tahko lähetti myös olympiaraportteja Amsterdamin olympialaisista radiotoiminnan aamuhämärissä vuonna 1928.

Tahko oli vieläpä innokas keksijä, joka kehitteli muun muassa jalkoihin sidottavan matkakirjoituskoneen.

Tahko Pihkala oli ankara periaatteen mies. Hän oli raivoraitis, ja siinä asiassa ehdottomuus johti ainakin yhtenä syynä välien rikkoutumiseen presidentti Urho Kekkoseen. Presidentti yritti pitää välejä kunnossa ja lähetti Tahkolle lahjaksi suksipaketin. Se tuli avaamattomana takaisin.