Pääkirjoitus Heikki Jämsén

Terveyspalvelujen ulkoistaminen ei suju ongelmitta

Kinnulan tavoin moni muukin kunta ajatteli sote-pelossaan turvata sosiaali- ja terveyspalvelunsa ulkoistamalla ne yksityiselle.

Kinnula sopi Terveystalon kanssa osittaisesta palvelujen ulkoistamisesta. Tavoitteena oli taata 1,7 miljoonaa euroa vuodessa maksavalla sopimuksella hyvätasoisten sote-palvelujen säilyminen Kinnulassa.

Ulkoistaminen aiheutti ehkä enemmän kuohuntaa kuin pinnalle nousi. Kunnan pitkäaikainen lääkäri Hannu Hämäläinen ei ulkoistamista kannattanut, vaan vetäytyi valmistelusta. Kunta joutui selviytymään sopimusneuvotteluista ilman kaiken kokeneen lääkärin ja hallintovirkamiehen apua.

Puolen vuoden harjoittelun jälkeen osa kinnulalaisista katsoo terveyspalvelujen toimivan vähintään kohtuullisesti, mutta osa on jyrkästi sitä mieltä, että palvelu ei pelaa siten kuin sopimusta markkinoitaessa annettiin ymmärtää. Lääkäriin piti päästä Kinnulassa, mutta aikoja tarjotaan lääkäripulan vuoksi myös Jyväskylästä, Äänekoskelta tai Pihtiputaalta. Hammaslääkäripalvelu ontuu ja osa on jo siirtynyt muiden palveluntuottajien asiakkaaksi. Psykologia ei ole tällä hetkellä lainkaan.

Terveystalon on saatava kinnulalaiset luottamaan siihen, että koko ajan laajeneva pörssiyhtiö keskittyy hoitamaan asiakkailleen lupaamansa palvelut hyvin. Muuten on lähellä ajatus, että yhtiö keskittyy vain rahastukseen.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>