Isäntäseura Pihtiputaan Tuisku sai varsin hyvin joukkojaan jalkeille piirinmestaruushiihdoissa sairasteluista huolimatta. Niinpä Tuisku kahmikin toiseksi eniten mitaleita eli yhdeksäntoista. Ykkönen oli odotetusti Ski Jyväskylä, jolle tuli 37 pm-mitalia.

Tuiskulaisista voittivat piirinmestaruuden Aleksi Siekkinen, Henri Hiironen, M130-viestijoukkue sekä yksin sarjassaan hiihtänyt 18-vuotiaiden tyttöjen viestijoukkue.

Kilpailunjohtaja Martti Kuha huokaisi helpotuksesta, kun kisat saatiin vietyä hienosti läpi mainiossa säässä. Lauantaina aurinko paistoi komeasti kuin kevättalvella konsanaan, eikä tuulikaan haitannut.

Aiemmin viikolla oli kuitenkin taas kerran jouduttu hikoilemaan Pihtiputaalla järjestettävien hiihtojen kanssa. Lauha talvi ja vesisateet olivat vieneet lumet niin vähiin, että lumen ajoon oli jälleen turvauduttava, kuten tehtiin edellisessä Pihtiputaalla järjestetyssä maakuntaviestissäkin.

Vaarallisen koviksi jäätyneille latupohjille haettiin lunta traktorilla ja kuorma-autolla kunnan liikuntatoimen ja Tuiskun yhteistyöllä. Raviradan valjaskatoksen edessä olevalta kentältä löytyi onneksi riittävä kerros lunta kuormattavaksi.