Pääkirjoitus Heikki Jämsén

Uusi Niemenharju etenee askel kerrallaan

Niemenharjun matkailualueen ja liikenneaseman rakentaminen näyttää saaneen taakseen laajan hyväksynnän Pihtiputaan päättäjien keskuudessa. Maanantain kunnanvaltuuston puoli tuntia kestäneessä kokouksessa kukaan ei epäillyt hanketta.

Pikakokouksessa ehdittiin varata määräraha alueen vanhojen, poistettaviksi aiottujen rakennusten purkamiseen. Puheet liittyivät rahan riittämiseen. Lisäksi kuultiin, että yrittäjät ja kunnan edustajat ovat laittaneet nimensä toteuttamista määrittelevään aiesopimukseen, ja että kunnanhallitus on jo ehtinyt käynnistää alueen kaavoituksen suunnittelun.

Niemenharjuun liittyvä päätös löytyy myös eduskunnan hyväksymästä lisätalousarviosta, kiitos pihtiputaalaistaustaisen ministerin Lauri Ihalaisen. Lisäbudjettiin saatiin 1,3 miljoonaa euroa, jotka on korvamerkitty Nelostien liittymien toteuttamiseen Niemenharjun kohdalla.

Putaanportin Shellin liikenneasemalla on ikää 25 vuotta. Putaanportti edusti aikansa tuoretta suunnittelua, eikä vaikuta vieläkään aikansa eläneeltä. Putaanportti jätti Niemenharjun varjoonsa ja edesauttoi sen rapistumista. Usko Niemenharjun kehittämiseen alkoi hiipua.

Pihtiputaan elinvoimalle Putaanportilla oli, ja on edelleen valtava merkitys. Niin on myös uudella Niemenharjulla. Hankkeen käynnistyminen pyöräyttää liikkeelle uuden investointikierroksen, jonka ansiosta paikallisille yrittäjille tarjoutuu entistä paremmat mahdollisuudet kilpailla Nelostien liikennevirrasta.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>