Lukijalta Lukijalta

Valoa Pihtiputaalle!

Syksyn ja vuoden pimeimmät ajat ovat taas alkaneet. Pihtiputaan keskustassa ja sen kaduilta katuvalot sammuvat yöllä klo 24.00 syttyäkseen vasta aamuisin klo 6.00. Säkkipimeyttä kestää siis kuusi tuntia. Onko tämä nykyaikaa?

Paikkakunnaltamme poliisi on poikkeuksellisen kaukana, käytännössä 1-3 tunnin odottelun päässä. Tälläisessa todellisuudessa kaikki toimenpiteet, jotka edistävät kuntalaisten yleistä turvallisuutta, olisivat todellista vastinetta verovaroille.

Siksi esitän, että kunta ryhtyy välittömästi yleisen yöturvallisuuden lisäämiseksi valaisemaan Pihtiputaan taajaman kadut myös yöaikaan klo 24.00-6.00.
Tiedän jo etukäteen, että kunta vetoaa asiassa kustannussyihin. Voiko asiasta vastaava viranomainen suoraan suomeksi julkisesti kertoa, mitä ko. pimennyksellä todellisuudessa säästetään? Mikä ”mahdollinen säästö” on euroissa vuorokaudessa ja vuodessa?

Voiko valaisua tehollisesti osin pienentää ja käyttää nykyaikaan soveltuvia, energiaa säästäviä lamppuja? Nykytekniikka valaistuksissa on tullut jäädäkseen ja on myös kustannustehokasta.
Turvallisuutta oleellisesti lisäävä valaistus on myös osa kuntalaisten viihtyisyyttä keskustassamme. Myös öisin valaistu Pihtipudas olisi valoisa tunnusmerkki elinvoimastamme ja kuntalaisistaan välittämisestä.

Se antaisi samalla oman singnaalinsa yön pimeydessä liikkuville ”laittomuuksia suunnitteleville” hämärän kulkijoille. Toivottavasti tälläkin asialla olisi kaikenlaista ilkitöitä ja tihutöitä ennaltaehkäisevä vaikutus lasten leikkipuistoista, koulukeskuksesta ja urheilukentän alueista alkaen.

Turvallisuuden tunne lisäisi yövalaistuksen myötä lasten, aikuisten ja ikääntyneiden yleistä viihtyisyyttä Pihtiputaalla. Toivottavasti vielä poliisikin vartioisi meidän turvallisuutta entistä enemmän.

Automaattisesti hämäräkytkinohjauksella toimiva järjestelmä säästäisi energiaa silloin, kun valoa ei tarvita. Keväällä ja kesällä yövalaistukseen ei ole tarvetta ja säästöä syntyy luonnostaan.

Asia on ollut esillä jo aikaisemmin, mutta en ole nähnyt tai kuullut kunnan perusteita pimeydellemme. Toivottavasti asiaa ”valaistaan” nyt perusteellisesti aina veroeuroja myöten. Kiitos siitä jo etukäteen!

Alpo-Petteri Kokkonen

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>