Uutiset Krista Kajuutti

Ykkösestä yhdeksänteen — koulut muutoksessa

Koululaisten osalta lomat on nyt vietetty ja huomenna torstaina on aika palata pulpetin ääreen. Pihtiputaalla lukuvuosi alkaa muutoksen mainingeissa, kun Putaanvirran koulu ja Tahkonpolun koulu yhdistyvät yhteneväksi perusopetuksen kouluksi.

Uuden yhteinäiskoulun nimeksi tulee Putaanvirran koulu, ja se käsittää kaikki luokka-asteet ykkösestä yhdeksänteen. Muutos perustuu alati laskevaan oppilasennusteeseen. Yhteinen opettajakunta on joustavampi vaihtoehto oppilasmäärien pienentyessä. Lisäksi yhteinen hallinto laskee kustannuksia. Käytännössä koululla on yhteinen opettajakunta sekä yksi rehtori ja kanslisti.

Koulun rehtorin Markku Piipon mukaan yksi lisäsyy on myös uusi opetussuunnitelma, joka velvottaa koulujen tekemään yhä enenevässä määrin yhteistyötä.

— Yli oppiainerajojen tapahtuvaa työskentelyä pitää jatkossa tehdä ihan eri mittakaavassa kuin ennen, kommentoi Piippo.

Yhtenäistämisen myötä Putaanvirran koulun oppilasmäärä nousee reilusti yli 400. Uusia ykkösluokkalaisia aloittaa tänä vuonna 34.

Piippo toteaa, että yhteinäistäminen vaikuttaa ennen kaikkea opettajien toimintatapoihin. Opettajat työskentelevät yli luokka-asteiden ja myös enemmän yhteistyössä keskenään.

— Esimerkiksi luokanopettaja, joka on erikoistunut äidinkieleen saattaa pitää myös yläluokkien tunteja. Erityisopettajat liikkuvat tilanteen mukaan eivätkä ole enää vain ylä- tai alaluokkien, kertoo Piippo esimerkkejä.

Tällaisissa pyrkimyksissä piilee kuitenkin myös haasteensa. Suomalaisessa työkulttuurissa on tyypillistä, että jokainen hoitaa oman tonttinsa. Miten opettajat ovat suhtautuneet tulevaan muutokseen?

— Ylivoimainen enemmistö suhtautuu yhteiskouluun odottavan optimistisesti. Sitten tietysti muutamat ovat ihan ääneenkin sanoneet, että muutokset askarruttavat. Se on ihan luonnollista. Muutokset koetaan usein uhkana ennen kuin niihin syvennytään ja kenties huomataan, että tämä voi olla myös mahdollisuus, toteaa Piippo.

Piippo kuitenkin painottaa, että yhtenäistämisessä ei ole kyse äkkinäisistä muutoksista. Käytännössä lasten koulunkäynti jatkuu tulevina viikkoina entiseen tapaan omissa luokkahuoneissa ja omien opettajien kanssa.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>