Maailmalla ja Suomessa kuohui muutos 1970-luvun alussa. Sen  pärskeet vaikuttivat myös putaalaisnuoren elämään.

Olin viimeistä ikäluokkaa, joka kävi perinteisen keskikoulun. Rehtoreina olivat Heimo Kupsu ja Matti J. Viro. 

Olin myös lähes viimeinen mohikaani, joka aloitti lukion vanhassa kansakoulurakennuksessa.

Taustalla kansakoulu, rippikoulu ja huippuna autokoulu. Sen jälkeen maailma tuntui aukeavan, seurauksena auton romutus Muurasjärvellä Harjunlinnan reissulla.

Kirkonkylän nuorten elämä pyöri pitkälti kehässä Annikki Kautiaisen Putaan Krouvi ja Taunon Lindroosin maineikas Turisti-Hotelli eli Lärvä. Näissä paikoissa ei ikää kysytty, äänenmurros riitti.

Tauno oli  armoton tarinaniskijä. Hänen lennokkaiden juttujensa huippu oli kertomus sodasta. 

Tauno oli pommikoneen ampuja ja kun panokset loppuivat, hän pudotti viholliskoneen heittämällä jakoavaimella.

Harrastuspuolella  oli luonnollisesti pääosissa urheilu. Sen onnistuin välttämään. 

Kuvapirtissä pyörivät elokuvat ja Matti Viro veti moottorikerhoa. Oli palokuntanuoret, näytelmäkerho, seurakunnan poikakerho ja partio. 4H-kerho tarjosi maanläheistä toimintaa.

Viihdepuolella olivat Jukola, Niemenharjun lava,  Elämäjärven Työväentalo ja Seppo Kahilainen. 

Jukolassa soitti muun muassa Defiers ja Pastori Pohjalainen ja Elämäisillä Hurriganes. Kun olin ensimmäistä kertaa Niemenharjulla, siellä esiintyi Kari Kuuva. 

Niin ja Krouvissa kokoontui poikaporukkamme ”rappioryhmä”. Jatkot pidettiin Unionin yöbaarissa.

Teinipolitiikka, ja yleensä poliittinen herääminen, ajoittuivat 1970-luvun alkuun. Teiniliitto polkaisi käyntiin kouluneuvostot, jonka oppilasjäsenenä olin yhden kauden.

Tunsin 1970-luvulla maalaispitäjän ilmapiirissä tiettyä vapautumista. Nuoren ajatuksia ei pyritty enää kovasti rajoittamaan. ”Suuren maailman” ilmapiiri oli saapunut Pihtiputaalle. Paikallisena lähettiläänä oli Suomen mestari Ratsia.

Päätän juttuni hauskaan muistoon Lärvän kellaribubissa.

Tunnettu paikallislehden päätoimittaja kompastui portaissa. Vauhdin päätyessä lattialle istuvaan asentoon ojensi hän kätensä ja esitteli itsensä:

– Kivesvyöry.

Olli Kokko