Poliitikot hallitsevat henkisen hivuttamisen. Esimerkiksi käy kuntuudistus. Hyvä hivuttaja on kuntaministeri Henna Virkkunen.

Parhaillaan näyttää olevan meneillään poliittinen manööveri kuntaliitoksia kohtaan tunnetun vastarinnan murtamiseksi ja asenteiden muokkaamiseksi vähintään liitoksia sietäväksi. Uudistuksessa lähdettiin liikkeelle säikäyttämällä maaseudun asukkaat suurkuntasuunnitelmilla. Kun koepallo ammuttiin joukolla alas, jätettiin soppa hautumaan.

Nyt oli aika palata asiaan ja nostaa esille mahdollisuus muodostaa suurkuntien sijasta vähän pienempiä kuntakokonaisuuksia. Tuorein kuntauudistukseen liittyvä käänne kerrottiin Yle Keski-Suomen nettisivuilla. Ministeri Virkkunen lupasi, että uudistuksen tavoitteista voidaan joustaa siellä missä väestövaatimukset johtavat käytännön kannalta liian suuriin kuntakokonaisuuksiin. 

Virkkusen mielestä esimerkiksi pohjoiseen Keski-Suomeen, tarkemmin sanottuna Pihtiputaan seudulle, voitaisiin muodostaa nykyisiä kuntia yhdistämällä kunta, jonka väestömäärä voi jäädä alle 20 000 asukkaan.

Tässähän alkaa pakostakin tuntua siltä, että Kinnulan, Pihtiputaan ja Viitasaaren kuntaliitos on kuntakolmikon asukkaille merkittävä voitto.
Erityisesti Virkkusen lausunto hivelee meitä pihtiputaalaisia. Hän puhuu Pihtiputaan seudusta Viitasaaren seudun sijaan. Meille puttaalaisille tulee tunne, että olemme alueen ykkönen, joten kolmikon kokoerojen tuomat kilpailuedut voi unohtaa.

Voitontunteelta vie makeuden se, että tähän asti Pihtipudas ja Kinnula ovat puhuneet kuuluvasti itsenäisyyden säilyttämisen ja tiiviin kuntayhteistyön puolesta. Viitasaari haluaisi kunnat yhteen, mutta on yksin voimaton. Tulevaisuuden rakentamiseen pelkän yhteistyön varaan Virkkunen ei tartu pitkällä tikullakaan.

Poliitikoille kuntayhteistyö näyttäytyy korkeintaan väliportaana kohti suurempia kuntia. He pitävät yhteistyötä tuskallisen hitaana ja kalliina tapana edetä nykyistä toimivampaan ja tehokkaampaan kuntajärjestelmään. 

Jotta Wiitaunionin tapaiset yhteistyökuviot eivät jauhaudu kokonaan kuntauudistuksen rattaisiin, niiden on pystyttävä osoittamaan käytännön tuloksilla, että ne kykenevät tuottamaan kuntalaisille toimivia palveluja järkevällä tavalla, tehokkaasti ja kohtuullisin kustannuksin.

Kuntauudistuksessa on sen verran kovat panokset piipussa, että pelkkä mutu-puhe yhteistyön puolesta ei riitä. On oltava näyttöä.

Heikki Jämsén