Lukijalta Niina Luomala

Emännät lujilla kunnan satavuotisjuhlassa Jukolassa

Entinen kukka- ja kemikaliokauppias ja yhdistysaktiivi Maija Tiainen toi toimitukseen kuvan vapaaehtoisista naisista, jotka valmistautuivat Jukolassa kunnan ja seurakunnan satavuotisjuhliin liittyvien kirkkokahvien tarjoiluun.

Kuvan otti valokuvaaja Aaro Savinainen.

— Savinainen sanoi, että ja nyt emännistä kuva. Hän kuvasi varmaan juhlaa muutenkin, Maija Tiainen kertoo.

Kuvassa vasemmalta ovat Eine Nurmivaara, Marjatta Paananen, Lyyli Paananen, Pirkko Vesterinen, Maija Paananen, Hilkka Nurmivaara, Maire Jääskeläinen, Kaisa Varis, Martta Varis, Eila Kumpulainen, Taimi Korhonen, Eila Luomala, Riikka Kinnunen, Maija Tiainen, Elma Hämäläinen ja Hilda Blomqvist. Ainakin osaksi piilossa ovat Linda Spets, Siiri Kananen ja Saima Kinnunen.

Kyse oli vapaaehtoisesta ryhmästä, joka hoiti kahvituksen alusta loppuun.

— Meille esitettiin toive, että niillä joilla on kansallispuku, pukevat sen päälle.

— Heti aamusta mentiin tekemään voileipiä, laittamaan liinat ja kattamaan pöydät. Tarjolla oli voileipiä ja kakkukahvit.

— Osa yleisöstä oli niin iäkkäitä, että piti tarjoilla pöytiin, Maija Tiainen muistaa. 

Jukola oli ääriään myöten täynnä, eivätkä jo huonokuntoisiksi päässeet tilat helpottaneet emäntien työtä. Käytössä oli iso puuhella. Polttopuut olivat huonoja ja ne kannettiin Jukolasta Alankoon päin sijainneesta rakennuksesta.

Vesi tuotiin sangoilla ulkokaivosta ja likavedet vedet vietiin sangoilla pois. Vadeissa (soikoissa) tiskattiin, kun tiskialtaita ei ollut.
Kupit emännät lainasivat saatiin maa- ja kotitalousnaisilta, mutta niitä ei ollut tarpeeksi, vaan niitä oli välillä pestävä.

— Mutta ihmiset odottivat kiltisti, kun kahvia piti saada, Maija Tiainen sanoo.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>